Lupa on voimassa seuraavissa vesistöissä:
Saarijärvi (23 ha)
Kalastuslupa myyjät Saarijärvi
Järven Istukaslajeina ovat harjus, kirjolohi, puronieriä sekä taimen.
Sallittuja kalastusmenetelmiä järvessä ovat heittokalastus, perhokalastus, uistelu sekä pilkintä.
Palveluvarustukseen kuuluvat tulipaikka, wc, kota, kahvila, venevuokraus, invavarusteet sekä uimaranta, lasten leikkipaikka, sadekatos, yli 200 metriä pitkä laituri, kalanperkauskatos, kalastusvälievuokraus.
Kalakuolemia Etelä-Pohjanmaalla30.04.2013
Järvien jäiden sulaessa Etelä-Pohjanmaalla on paikoitellen järvien rannoilla tavattu kuolleita kaloja. Esimerkiksi Jalasjärven Korvajärvellä on kuollut runsaasti siikoja ja Hirvijärven tekojärveltä ...
Hirvijärven lintujärven vesipintaa on nostettu yli metrillä11.05.2012
Merkittävänä lintujärvenä tunnetun Jalasjärven Hirvijärven kunnostus on loppuvaiheessaan. Jalasjärven kunnan ja Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen yhteistyöhankkees...
Hirvijärven kunnostustyöt alkavat Jalasjärvellä10.12.2009
Hirvijärven kunnostusta koskeva yhteistyösopimus on allekirjoitettu ja toteutusta valmistelevat työt ovat hyvässa vauhdissa. Noin 1 miljoona euroa maksava kunnostus toteutetaan yhteistyössä Jalasjärven kunnan ja L&a...
Suomijärven kunnostustyöt ovat loppusuoralla10.04.2012
Hirvijärven kunnostusta koskeva yhteistyösopimus on allekirjoitettu ja toteutusta valmistelevat työt ovat hyvässa vauhdissa. Noin 1 miljoona euroa maksava kunnostus toteutetaan yhteistyössä Jalasjärven kunnan ja L&a...
Parkanonjärven kunnostus käynnistymässä29.11.2011
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ja Parkanon kaupunki ovat käynnistämässä Parkanonjärven kunnostushanketta. Suunnitelmaluonnos on valmis ja sitä esitellään yleis&ou...
Kokemäenjoen vesistöalueella vielä alkuperäisiä taimenkantoja 04.09.2017
Selvitys Kokemäenjoen vesistöalueen taimenkantojen tilasta on valmistunut. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys teki selvityksen, joka vastaa taimenkantojen tilaa koskeviin avoimiin kysymyksiin. Selvitys perustui kala...
Nurmonjoen latvajärvien säännöstelyn muutos etenee08.02.2012
Alavuden kaupungin alueella sijaitsevilla Nurmonjoen latvajärvillä pyritään muuttamaan säännöstelylupaa niin, että järvien säännöstely vastaa paremmin tämän päivän tar...
Kohta taimenet polskivat Virtain koskissa19.09.2013
Viime vuonna kovan virtaaman vuoksi keskeytyneet kalataloudelliset kunnostustyöt jatkuvat syyskuussa Virtain Wolanderinkoskessa. Kun työt saadaan valmiiksi Wolanderinkoskessa, siirrytään muutama kilometri alavirtaan pä...
Lohta kotiutetaan Kyrönjokeen05.05.2011
Ilmajoen Koskenkorvalla iloitaan Kyrönjoen kunnostustoimista, sillä vettä on nyt runsaasti ja uudet kalaportaat odottavat vaelluskaloja. Tänä vuonna istutetut lohet saattavat nousta kotikoskeen parin vuoden kuluttua....
Karvianjoella edistetään Vatajankosken voimalaitoksen purkamista28.09.2021
Kankaanpäässä Vatajankoskella viranomaiset ja paikallinen energiayhtiö edistävät yhteistyössä vesivoimalaitoksen toiminnan lopettamista ja voimalapadon osittaista purkamista. Hanke tarkoittaa uutta aikakautta K...
Vaellusyhteyksien avaaminen auttanut Isojoen taimenta23.06.2022
Pohjanmaalla Lapväärtin-Isojoella tehdyn radiolähetinseurannan mukaan taimenilla on jälleen nousuyhteys vesistön latvavesille asti. Pitkäjänteinen vaellusyhteyksien avaaminen sekä Villamon padon poistaminen ova...
Isojoen viimeisen merkittävän vaellusesteen poistamisesta on tehty sopimus15.12.2014
Isojoen kunnassa sijaitseva Villamon alue on Isojoen merkittävin jäljellä oleva vaelluseste. Se estää Isojoen taimenten pääsyn joen yläosan lisääntymisalueille. Villamon alueen omistajat sekä Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ELY-keskukset ovat sopinee...
Taimen nousee jälleen Isojoella ohi puretun padon08.11.2019
Isojoella tehtyjen vesistökunnostusten seuranta osoittaa, että padon purkamisella ja purojen kunnostuksilla on saavutettu parannuksia meritaimenen elinolosuhteisiin. Radiolähetinseurannat kertovat meritaimenen nousevan vuosikymmenten t...
Isojoen Villamon alueen kunnostus etenee06.04.2017
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on saanut vesilain mukaisen luvan Isojoella sijaitsevan Villamon jokiuoman ja patoalueen kunnostamiseen. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston antama lupapäätös mahdollistaa alueen ...
Kalataloudelliset kunnostustyöt hyvässä vauhdissa Karvianjoella04.08.2010
Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella. Kunnostettava alue sijaitsee Kankaanpään ja Porin kaupunkien sekä Pomarkun kunnan alueella, Karvianjoen Vataja...
Kuusi- ja Hankajärven kunnostussuunnitelmaluonnosta esitellään pe 17.4.06.04.2009
Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella. Kunnostettava alue sijaitsee Kankaanpään ja Porin kaupunkien sekä Pomarkun kunnan alueella, Karvianjoen Vataja...
Kuusi- ja Hankajärven kunnostussuunnitelma lupakäsittelyyn22.06.2010
Keuruulla sijaitsevien Kuusi- ja Hankajärven alimpien vedenkorkeuksien nostamissuunnitelma on valmis. Suomen salaojakeskuksen laatiman ja Keski-Suomen ELY-keskuksen täydentämän suunnitelman mukaan vedenpinnan nosto toteutettaisiin...
Vedenkorkeus:
Ajankohtaista Jalasjärven Kalastuskunta
Lähialueen vesitilanne Jalasjärven Kalastuskunta
Vedenkorkeus:
Sijainti, kartat ja ajo-ohjeet Jalasjärven Kalastuskunta
Saat kohteen Syvyyskartta / peruskartta tiedot kirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2023. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta
tästä.
Kalaistutukset Jalasjärven Kalastuskunta vuosina 2010 - 2021
Vuosien 2022-2023 istutustiedot päivitetään sivuille vuoden 2024 alussa
Saat tiedot istutetuista kalalajeista, istukkaiden koosta sekä istutusajankohdistakirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2023. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta
tästä.
Säännöt Jalasjärven Kalastuskunta
Talvipilkinnässä saa käyttää kahta vapaa. Venepaikka maksaa 17 € / vuosi.
Sallitut kalastusmenetelmät
Heittokalastus, perhokalastus, uistelu sekä pilkintä.
Saarijärvi kalastus kalastuslupa säännöt kalaistutukset vedenlaatu lomamökit Jalasjärvi Etelä-Pohjanmaa Länsi-Suomi