Kalastusluvat Moksin- ja Vihanninjoki

Kausi:1.1. -31.8. ja 01.12. -31.12 
Luparyhmä: Kaikki
HintaKestoLisätiedot
 €vuosi 1 lohikala

*Tietoja päivitetään vuodelle 2022

Kohdenluvan lisäksi kaikki 18-64-vuotiaat tarvitsevat voimassaolevan
Valtion kalastonhoitomaksun eli kalakortin 2023
Hanki valtion kalastonhoitomaksu 47 €/vuosi, 16 €/viikko, 6 €/päivä
Muut kalastusmuodot
Näytä mitä kalastuslupia tarvitsen muuhun kalastukseen.

Kalastuslupa myyjät Moksin- ja Vihanninjoki

Joen Istukaslajeina ovat harjus.   Luontaisia saalislajeja ovat ahven, harjus, hauki sekä taimen.  

Sallittuja kalastusmenetelmiä joessa ovat heittokalastus sekä perhokalastus.

Moksin- ja Vihanninjoki Lähistön uutisia


Saarijärven säännöstelyn kehittämisselvitykset jatkuivat rantatutkimuksilla 19.11.2010
Keski-Suomen ELY-keskus on selvittämässä Saarijärven sekä sen yhteydessä olevien Iso- ja Pieni-Lumperoisen säännöstelyn kehittämismahdollisuuksia yhdessä Saarijärven kaupungin, Saarijär...


Kalastuksenvalvojakoulutus ja tentti Karstulassa 15.3.2014 09.03.2014
Pohjoisen Keski-Suomen vesistömatkailuhanke järjestää uuden kalastuslain mukaisen kalastuksenvalvojan koulutuksen ja tutkinnon. Koulutus sopii osakakaskuntien ja kalastuskohteiden kalastusvalvonnasta kiinnostuneille henkilöil...


Keski-Suomeen uusia koskikalastuskohteita 16.11.2010
Keski-Suomeen on luvassa uusia hoidettuja koskikalastuskohteita tulevina vuosina. Vuosina 2010 - 2011 totetutettavassa projektissa aktivoidaan kalavenomistajia avaamaan uusia kohteita yleiseen kalastuskäyttöön. Tavoittee...


Keski-Suomen ELY-keskus kunnostaa Helmi-elinympäristöohjelmassa puroja vuoden 2023 aikana 12.06.2023
Helmi-elinympäristöohjelman pienvesi- ja rantaluontoteemassa kunnostetaan vuoden 2023 aikana useita puroja Keski-Suomen alueella. Purojen luonnontilaan on vaikuttanut etenkin uiton ja peruskuivatuksen aikainen perkaus. Yksi tämän ...


Keski-Suomen kalastusaluepäivän esitykset 11.12.2009
Keski-Suomen kalastusaluepäivää vietettiin torstaina 10.joulukuuta Saarijärvellä. Voit katsoa alustajien esitykset linkeistä. Kalastusaluepäivän avaus Kalatalouspäällikkö Matti Sipponen, K...


Keski-Suomen kalastusaluepäivä 01.12.2009
Tilaisuus tarjoaa ajankohtaista tietoa ja aktiivista keskustelua viranomaisten, tutkijoiden ja kalavesien käyttäjien välillä. Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti kalastusalueiden, osakaskuntien ja kalatalousjärjestöje...


Saarijärven säännöstely on muuttumassa, myös lupaehtoja tarkistetaan 03.06.2014
 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on jättänyt Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle hakemuksen Saarijärven sekä Pieni- ja Iso-Lumperoisen vedenpinnan säännöstelyn...


Neuvottelukunta edistämään Saarijärven reitin vesiensuojelua 16.11.2009
Saarijärven reitin vesien tila on herättänyt keskustelua sekä viranomaisten että huolestuneiden kansalaisten keskuudessa. Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmassa Saarijärven reitti on noussut es...


Yleisötilaisuus Saarijärven säännöstelyn kehittämisestä 30.9.2009 24.09.2009
  Saarijärven säännöstelyn haitallisia vaikutuksia ja niiden vähentämismahdollisuuksia ollaan selvittämässä Saarijärven kaupungin esityksestä. Selvityksiin liittyen Keski-Suomen ympä...


Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle - teemapäivä 03.05.2011
Oletko kiinnostunut tietämään yhdistysten ympäristötuen myöntö- ja maksuprosessista sekä käytännön kokemuksista? Tule Keski-Suomen ELY-keskuksen järjestämään tilaisuuteen...


TASO-hankkeesta tietoa ja ohjeistusta metsätalouden ja turvetuotannon vesiensuojeluun 03.06.2014
 Turvetuotannon ja metsätalouden vesiensuojelun tehostamiseen keskittyneen valtakunnallisen TASO-hankkeen loppuraportti julkaistiin 3.6.2014.   Automaattinen vedenlaadun seuranta lupaava menetelmä vesistökuormituksen se...


Maatalouden erityisympäristötukien haku lähestyy - Erityistukia vesiensuojeluun saatavissa 02.03.2010
Lähes kaikki lounaissuomalaiset viljelijät ovat sitoutuneet maatalouden ympäristötuen ehtoihin. Ympäristötuki sisältää perus- ja lisätoimenpiteiden lisäksi 5- ja 10-vuotisia erityistukisopimu...


Uuraisten reitin koskiuomien kunnostussuunnittelu päätökseen 28.04.2006
Lähes kaikki lounaissuomalaiset viljelijät ovat sitoutuneet maatalouden ympäristötuen ehtoihin. Ympäristötuki sisältää perus- ja lisätoimenpiteiden lisäksi 5- ja 10-vuotisia erityistukisopimu...


Kyyjärven jätevedenpuhdistamon ympäristölupa 10.06.2008
Lähes kaikki lounaissuomalaiset viljelijät ovat sitoutuneet maatalouden ympäristötuen ehtoihin. Ympäristötuki sisältää perus- ja lisätoimenpiteiden lisäksi 5- ja 10-vuotisia erityistukisopimu...


Karstulan ja Kyyjärven maatalousalueiden kosteikkojen yleissuunnitelma valmistunut 11.12.2008
Lähes kaikki lounaissuomalaiset viljelijät ovat sitoutuneet maatalouden ympäristötuen ehtoihin. Ympäristötuki sisältää perus- ja lisätoimenpiteiden lisäksi 5- ja 10-vuotisia erityistukisopimu...


Ympäristökeskukselta EU-rahaa Kyyjärven kirkonkylän puhdistamolle 29.09.2008
Lähes kaikki lounaissuomalaiset viljelijät ovat sitoutuneet maatalouden ympäristötuen ehtoihin. Ympäristötuki sisältää perus- ja lisätoimenpiteiden lisäksi 5- ja 10-vuotisia erityistukisopimu...


Isojoen virtavesikunnostus käynnissä Uuraisilla 26.11.2010
Uuraisten ja Saarijärven Isojoen virtavesikunnostus on käynnistynyt Vääräkoskella. Tämä aikoinaan muun muassa uiton vuoksi perattu ja muun vesien hyötykäytön vuoksi muutettu 13,5 kilometrin pituinen ...


Lisääntyvät tulvat saattavat aiheuttaa odotettua suurempia kustannuksia 18.11.2008
Uuraisten ja Saarijärven Isojoen virtavesikunnostus on käynnistynyt Vääräkoskella. Tämä aikoinaan muun muassa uiton vuoksi perattu ja muun vesien hyötykäytön vuoksi muutettu 13,5 kilometrin pituinen ...


Siikoja Metsähallituksen vesiin Länsi- ja Itä-Suomessa 03.11.2010
Metsähallituksen luontopalvelut on istuttanut luonnonravintolammikossa kasvatettuja, kesänvanhoja, 10–12 senttimetriä pitkiä siianpoikasia Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa ja Saaristomerellä sijaitsev...


Kosteikkojen yleissuunnitelmat Keuruulle, Multialle, Petäjävedelle ja Uuraisille ovat valmistuneet 28.03.2011
Kosteikkojen perustamisella voidaan parantaa vesistöjen tilaa ja lisätä monimuotoisuutta Kesällä ja syksyllä 2010 Keuruulla, Petäjävedellä, Multialla ja Uuraisilla tehtyjen maastotöiden perusteell...

Ajankohtaista Moksin- ja Vihanninjoki

Vihannin- ja Moksijoen kohdetiedot päivitetty

Kohteen lupahinnat ja kalastusjärjestelyt toimivat edellisvuosien tapaan. Luvanmyyjiin on tullut muutamia muutoksia.

Lähialueen vesitilanne Moksin- ja Vihanninjoki


 Virtaama: Karajoki Kouheroistenkoski 

Sijainti, kartat ja ajo-ohjeet Moksin- ja Vihanninjoki

Saat kohteen Syvyyskartta / peruskartta tiedot kirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2023. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta tästä.
Saarijärvi.  Keski-Suomi
Pääjärven kalastusalue (Keski - Suomi)

Ympäristötietoa

Säätila:  Ähtari Ähtäri  Ähtäri  Sadetutka ja -ennuste  Sade- ja pilvitutka 

Hydrologisia tietoja Moksin- ja Vihanninjoki

Pituus  2000 m  (Vihanninjoki)
Leveys  5 m  (-10 m kosket)
Keskivirtaama  2 m3/s  ()
Pituus  0 km  (11,5 Moksinjoki)

Vedenlaatutietoja Moksin- ja Vihanninjoki

maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2023. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta tästä.

Säännöt Moksin- ja Vihanninjoki

Ei saalisrajoitusta, taimenen alamitta 60 cm

Sallitut kalastusmenetelmät

Heittokalastus sekä perhokalastus.