Uutisen kohdekunnat ja -vesistöt
Joroinen.
Etelä-Savo.
Sijaintikartta Peruskartta
Lähistön uutisia
Joroisten Muurinkoskien kalataloudellinen kunnostus alkoi 05.02.2015
Joroisten Muurin- Sauna- ja Venäjänkoskien kalataloudellisen kunnostustyön toteuttaminen Itä-Suomen aluehallintoviraston myöntämän luvan mukaisesti on käynnistynyt. Kunnostuksen ensisijaisena tavoitteena on palauttaa järvitaimenen lisääntymis- ja poi...
Pieksämäen seudun latvavesillä kunnostustarvetta 18.09.2009
Etelä-Savon maakunnan pohjoisosien järvistä kaipaa kunnostusta. Juuri valmistuneessa Etelä-Savon pintavesien toimenpideohjelmassa kunnostusta tarvitseviksi kohteiksi on listattu mm. Pieksämäen Pieksänjär...
Uusia kalastusrajoituksia Rantasalmen Haapaselälle. 19.06.2019
Joroisten Haapaselälle syntyi keväällä saimaannorpan kuutti pitkän tauon jälkeen. Haapaselän sekä Pohjois-Haukiveden osakaskunnat tekivät nopealla aikataululla kalastusrajoituspäätöksiä...
Vesi virtaa Ämmäkosken ohitusuomassa 30.11.2022
Varkauden Ämmäkosken vaellusyhteys on viimein vapautettu ja ohitusuoman avajaisia juhlittiin 30.11.2022. Syksyn ajan Varkauden Ämmäkoskella on rakennettu Suomen suurimpiin kuuluvaa ohitusuomaa. Nyt työ on saatu pä&...
Saimaalla yritetään pelastaa Saimaannieriä 06.10.2023
Äärimmäisen uhanalaisen saimaannieriän emokalapyynti alkoi tällä viikolla Luonterilla ja Yövedellä, jotka kuuluvat Saimaan vesistöön. Noin kuukauden kestävä pyynti toteutetaan avorysillä...
Huruslahden ja Haukiveden haitta-ainetutkimukset jatkuvat 14.05.2009
Äärimmäisen uhanalaisen saimaannieriän emokalapyynti alkoi tällä viikolla Luonterilla ja Yövedellä, jotka kuuluvat Saimaan vesistöön. Noin kuukauden kestävä pyynti toteutetaan avorysillä...
Varkauden Huruslahdelle ja Haukiveden alueelle ruoppausohje 02.04.2009
Äärimmäisen uhanalaisen saimaannieriän emokalapyynti alkoi tällä viikolla Luonterilla ja Yövedellä, jotka kuuluvat Saimaan vesistöön. Noin kuukauden kestävä pyynti toteutetaan avorysillä...
Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen yleissuunnittelu alkaa Rantasalmella 05.06.2009
Äärimmäisen uhanalaisen saimaannieriän emokalapyynti alkoi tällä viikolla Luonterilla ja Yövedellä, jotka kuuluvat Saimaan vesistöön. Noin kuukauden kestävä pyynti toteutetaan avorysillä...
Mikkelin lähialueen vesistöjen kunnostuksessa riittää työtä 10.08.2009
Haukivuoren Kyyveden Suovunselän tila ja erityisesti vesistöä kuormittava turvetuotanto on herättänyt alueen asukkaat aktiiviseen toimintaan vesistön tilan parantamiseksi. Mikkelin ja Kangasniemen rajalla sijaits...
Pieksänjärven hoitoon vauhtia EU-rahalla 17.12.2009
Pieksämäen kaupungin läheisen Pieksänjärven ulkoista ja sisäistä ravinnekuormitusta pyritään vähentämään kunnostushankkeella kolmen vuoden aikana. Hankkeella parannetaan veden laatua ja...
Oravareitin kalataloudelliset kunnostustyöt valmistuivat tärkeimmissä kohteissa – melojille rakennet
Pieksämäen kaupungin läheisen Pieksänjärven ulkoista ja sisäistä ravinnekuormitusta pyritään vähentämään kunnostushankkeella kolmen vuoden aikana. Hankkeella parannetaan veden laatua ja...
Kyyvesi kuntoon yhteistoimin 21.12.2009
Haukivuoren Kyyveden tila on jo heikentynyt ja heikentyminen jatkuu, jos järveen tulevaa kuormitusta ei saada rajoitettua. Vesistön kunnostusta suunnittelemaan on perustettu toimikunta. Toimikunta nimesi perustamiskokouksessaan 15.12.2009 k...
Ely-keskuksen jäätilanneseuranta loppumassa 20.11.2010
Etelä-Savon Ely-keskus on lopettamassa oman jäätilanneseurannan. Viimeinen mittauksia tehnyt työntekijä jää eläkkeelle ja mittaukset ovat loppumassa tämän talven jälkeen....
Sulkavan ja Juvan koskien kalataloudellinen kunnostus jatkuu 18.01.2010
Etelä-Savon elinkeino, liikenne- ja ympäristökeskus jatkaa Sulkavan Uitonvirran kautta Saimaaseen laskevien koskien kalataloudellista kunnostusta. Työt aloitetaan 18.1 ja kunnostus on tarkoitus saada päätökseen maal...
Härkäjärven Törmäjoen ja Letvenlammen Siikajoen patojen uusiminen alkaa 28.08.2009
Mikkelin ja Pieksämäen rajoilla sijaitsevien Törmäjoen ja Siikajoen siltarakenteiden yhteydessä olevat säännöstelypadot muutetaan kiinteiksi pohjapadoiksi. Uudet pohjapadot rakennetaan nykyisten patojen ylä...
Pukkiselän Natura 2000 –alueen umpeenkasvua ehkäistään ruoppauksilla 03.09.2009
Kangasniemellä, Kyyveden länsiosan tuntumassa sijaitsevalle Pukkiselän Natura 2000 -alueelle on laadittu hoitosuunnitelma. Suunnitelmassa Pukkiselälle esitetään ruoppauksia, joihin sisältyy sekä väylien et...
Juvan ja Sulkavan koskien kalataloudellinen kunnostus valmistui 13.04.2010
Sulkavan Uitonvirran kautta Saimaaseen laskevien koskien kalataloudellinen kunnostus on päättynyt. Talvella 2010 kunnostettiin Oravareitin Kissa-, Kyrsyän- ja Karijoki sekä Tuusjärven reitiltä Hirmu-, Kontusen- ja Melase...
Heinäveden koskien kalataloudellinen kunnostus valmistuu joulukuussa 18.11.2009
Heinäveden reitin koskien (Kerman-, Kissa- ja Haapakosket, Vihovuonne, Pilppa) kalataloudellinen kunnostus on valmistumassa. Viimeisenä on vuorossa Pilpankoski, jossa työt on aloitettu ja kunnostus on tarkoitus saada päät&oum...
Heinäveden reitin kosket kunnostettu - kalastuksen säätelyllä lisää tehoa kalojen lisääntymiseen 05.01.2010
Heinäveden reitin koskien kunnostus on päättynyt. Viimeiseksi kunnostetulla Pilpankoskella työt saatiin valmiiksi joulukuussa. Kerman-, Kissa-, Haapa-, Vihovuonteen- ja Pilpankoskien kunnostukset maksoivat yhteens&aum...
Saimaan verkkokalastuskielto jatkuu kesäkuun loppuun saakka 19.06.2017
Saimaalla verkkokalastus on kielletty vuosittain saimaannorpan keskeisillä elinalueilla 15. huhtikuuta–30. kesäkuuta. Kielto ei koske alle 22 millimetrin solmuvälin muikkuverkkoja, mutta sen sijaan samalla rajoitusalueella ...
Liunan-, Muurin- ja Venäjänkoskiin suunnitteilla kalataloudellinen kunnostus | |||||||
|
| |