Uutisen kohdekunnat ja -vesistöt

Keuruu, Multia, Petäjävesi ja Uurainen. Keski-Suomi.

Sijaintikartta Peruskartta

Lähistön uutisia


Niemelänjärven kunnostussuunnitelma valmis 23.07.2008


Kupanjoen virtavesikunnostus valmistuu juhannukseksi 17.06.2020
Uhanalaisille taimenille on muokattu Keuruun Kupanjoella elämisen edellytyksiä jo usean vuoden ajan. Nyt ELY-keskuksen suunnittelema ja ohjaama urakka on saatu päätökseen. Kalastajien on syytä muistaa, että rasvaev&...


Vaellusesteiden korjaamiset ja virtavesikunnostukset pian käyntiin 20.05.2019
 Talven väistyttyä ja Keski-Suomen puroissa kevättulvienkin jo laskettua, on aika jatkaa vesien tilaa parantavia puro- ja virtavesikunnostuksia. UPM:ltä saaduin varoin jatketaan viime vuonna vauhtiin päässyttä ...


Kupanjoen kunnostus Keuruulla jatkuu ensi vuonna 11.12.2019
Vuoden 2018 lopulla alkanut koskialueiden kunnostustyö Keuruun Kupanjoella jatkui kuluvan vuoden syyskuussa, kun kaivinkone saapui poikkeuksellisen vähävetiselle työmaalle. Kuivan kesän jäljiltä joen virtaama oli er...


Keurusselän eteläosan syvyyskartoitukset alkamassa 24.06.2008
Vuoden 2018 lopulla alkanut koskialueiden kunnostustyö Keuruun Kupanjoella jatkui kuluvan vuoden syyskuussa, kun kaivinkone saapui poikkeuksellisen vähävetiselle työmaalle. Kuivan kesän jäljiltä joen virtaama oli er...


Kupanjoen virtavesikunnostus Keuruulla käynnistyy 11.01.2019
  Virtavesikunnostukset Keuruulla jatkuvat. Isosta Kivijärvestä Keurusselän Kivilahteen laskevan Kupanjoen koskipaikkojen kunnostus on alkamassa tällä viikolla. Hankealueella on 17 kunnostettavaa koskialuetta, joiden ...


Kuusi- ja Hankajärven kunnostussuunnitelma lupakäsittelyyn 22.06.2010
Keuruulla sijaitsevien Kuusi- ja Hankajärven alimpien vedenkorkeuksien nostamissuunnitelma on valmis. Suomen salaojakeskuksen laatiman ja Keski-Suomen ELY-keskuksen täydentämän suunnitelman mukaan vedenpinnan nosto toteutettaisiin...


Kuusi- ja Hankajärven kunnostussuunnitelmaluonnosta esitellään pe 17.4. 06.04.2009
Keuruulla sijaitsevien Kuusi- ja Hankajärven alimpien vedenkorkeuksien nostamissuunnitelma on valmis. Suomen salaojakeskuksen laatiman ja Keski-Suomen ELY-keskuksen täydentämän suunnitelman mukaan vedenpinnan nosto toteutettaisiin...


Järvi uhkaa täyttyä mudasta - onko mitään tehtävissä? 30.03.2011
Keuruun Martinjärven asukkailla on sama huoli monen suomalaisen mökkiläisen kanssa: oma järvi on täyttymässä mudasta. Lähisuot on ojitettu, mutta turve- ja metsäteollisuus vakuuttavat, että heidä...


Asunnan koskireitin kunnostus Keuruulla vihdoin käyntiin 10.08.2018
 Kolonjärvestä Pohjoisjärveen virtaavan vesireitin koskialueita ollaan kunnostamassa virtavesieliöstölle, kaloille ja ravuille paremmaksi paikaksi elää ja lisääntyä. Maisemallisia, virkistykselli...


Asunnan reitin kunnostussuunnitelma valmis 06.11.2007
 Kolonjärvestä Pohjoisjärveen virtaavan vesireitin koskialueita ollaan kunnostamassa virtavesieliöstölle, kaloille ja ravuille paremmaksi paikaksi elää ja lisääntyä. Maisemallisia, virkistykselli...


Mäntän vesistön kalojen tinayhdistepitoisuudet erittäin pieniä 01.07.2009
 Kolonjärvestä Pohjoisjärveen virtaavan vesireitin koskialueita ollaan kunnostamassa virtavesieliöstölle, kaloille ja ravuille paremmaksi paikaksi elää ja lisääntyä. Maisemallisia, virkistykselli...


Kohta taimenet polskivat Virtain koskissa 19.09.2013
  Viime vuonna kovan virtaaman vuoksi keskeytyneet kalataloudelliset kunnostustyöt jatkuvat syyskuussa Virtain Wolanderinkoskessa. Kun työt saadaan valmiiksi Wolanderinkoskessa, siirrytään muutama kilometri alavirtaan pä...


Kokemäenjoen vesistöalueella vielä alkuperäisiä taimenkantoja  04.09.2017
 Selvitys Kokemäenjoen vesistöalueen taimenkantojen tilasta on valmistunut. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys teki selvityksen, joka vastaa taimenkantojen tilaa koskeviin avoimiin kysymyksiin. Selvitys perustui kala...


Keski-Suomen ELY-keskus kunnostaa Helmi-elinympäristöohjelmassa puroja vuoden 2023 aikana 12.06.2023
Helmi-elinympäristöohjelman pienvesi- ja rantaluontoteemassa kunnostetaan vuoden 2023 aikana useita puroja Keski-Suomen alueella. Purojen luonnontilaan on vaikuttanut etenkin uiton ja peruskuivatuksen aikainen perkaus. Yksi tämän ...


Uutta kalapaikka.net sivustolla - Koskikohteista katunäkymäkuvat 30.03.2011
Sivustoltamme löytyvät nyt Googlen Street View kuvat joiden avulla voit tutustua kohteisiin ennakolta. Palvelu löytyy nyt koskikohteiden sivuilta. Lisäämme sivuille katunäkymäkuvia lisää sivujen päivi...


Petäjäveden kunnan uudelle jätevedenpuhdistamolle ympäristölupa 06.05.2009
Sivustoltamme löytyvät nyt Googlen Street View kuvat joiden avulla voit tutustua kohteisiin ennakolta. Palvelu löytyy nyt koskikohteiden sivuilta. Lisäämme sivuille katunäkymäkuvia lisää sivujen päivi...


Nytkymenjoen kunnostussuunnitelma valmis 27.01.2012
 Hankealueen osakaskunnat tekivät keväällä 2005 aloitteen Nytkymenjoen kunnostamisesta. Vuotta myöhemmin Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus sopivat suunnittelun aloittamisesta. Keski-Suomen ...


Keuruun, Petäjäveden, Multian ja Uuraisten kosteikkojen yleissuunnitelma luonnosvaihessa 30.11.2010
Alustava suunnitelma kohdekarttoineen on nähtävillä kunnissa viikolla 49. Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden (lumo-) ja kosteikkojen yleissuunnitelman laatiminen Keuruun, Petäjäveden, Multian ja Uuraisten kunt...


Muuratjärven Killiäislahden kunnostus alkaa 14.02.2011
Korpilahden Saukkolan kylällä aloitetaan viikolla 7 (14.-20.2)vesistönkunnostustyöt. Umpeenkasvaneeseen lahteen ruopataan avovesialueita, jotka parantavat veden vaihtuvuutta, virkistyskäyttömahdollisuuksia ja lah...

Keuruulla, Petäjävedellä, Multialla ja Uuraisilla alkaa maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen yleissuunnittelu
Keski-Suomen ELY-keskus aloittaa maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden (lumo-) ja monivaikutteisten kosteikkojen yleissuunnittelun Keuruun, Petäjäveden, Multian ja Uuraisten kuntien alueella. Yleissuunnittelun tarkoituksena on ohjata ja tehostaa maatalousympäristön luonnon m...

Voit lukea tämän jutun loppuun kirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2024. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta tästä.