Uutisen kohdekunnat ja -vesistöt
Lappi,
Lappi,
Lappi ja
Keminmaa.
Lappi.
Sijaintikartta Peruskartta
Lähistön uutisia
Ravustuksen rajoitukset jatkuvat Kemijoella 04.06.2010
Rapujen pyyntiä Kemijoesta rajoitetaan myös tulevalla ravustuskaudella. Lapin Ely-keskuksen kalatalousasiantuntija Kare Koivisto arvioi, että rajoituksia on niillä Kemijoen alueilla, joissa ruttoa on esiintynyt aikaisemminkin....
Kemijoen alajuoksulta ei lainkaan rapusaalista 27.08.2009
"Kemijoen alaosasta ei tänä kesänä ole saatu lainkaan rapuja saaliiksi. Syyksi olemattomaan saaliiseen epäillään rapuruttoa. "...
Kallijärven kunnostustyöt aloitetaan 15.01.2010
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus toteuttaa Kallijärven kunnostustyöt yhteistyössä Keminmaan kunnan kanssa. Kunnostustyön arvonlisäverolliset kokonais-kustannukset ovat 650 000 €. Kallij&a...
Kallijärven kunnostustöitä jatketaan 07.03.2011
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus toteuttaa Kallijärven kunnostustyöt yhteistyössä Keminmaan kunnan kanssa. Viime keväänä aloitettuja kunnostustöitä jatketaan viikolla 11 hankee...
Lohta saa kalastaa Kemijokisuulla ensi syksynä 01.03.2012
Lohikalojen syysrauhoitus Kemijokisuulta poistetaan toistaiseksi. Lapin Ely-keskuksen päätöksellä lohen kalastaminen Isohaaran voimalaitoksen alapuolisella jokiosuudella on luvallista ainakin ensi syksynä. Uuden kalaportaa...
KemiSmoltti hankkeessa selvitetään voimalaitosten vaikutusta lohen alasvaellukseen 29.05.2023
Kemijoen rakennetulla alaosalla tutkitaan touko-kesäkuussa lohen vaelluspoikasten alasvaellusta. Hankkeen päätavoitteena on selvittää voimalaitoskohtaisia eroja vaelluspoikasten selviytymisessä sekä tunnistaa mahdol...
Lohikannan kokoa ja kalateiden tehokkuutta selvitetään Kemilohi-hankkeessa 09.06.2021
Kemijoella arvioidaan kesän ja syksyn aikana Isohaaran voimalaitoksien alapuolelle hakeutuvan lohikannan kokoa sekä seurataan Isohaaran kahden kalatien toimivuutta lohen nousuvaellusyhteyksinä. Hanketta koordinoi Voimalohi Oy ja sen to...
Lohijokitiimi suunnittelee lohien ylisiirtoa Kemi- ja Ounasjoella 02.03.2012
Vaelluskalojen palauttamiseen keskittynyt Lohijokitiimi ry hakee lupaa lohikalojen ylisiirtoon Kemi- ja Ounasjoelle. Yhdistys hakee Lapin Ely-keskuksen kalatalousyksiköstä lupaa siirtää lohia ja taimenia aliselle Kemijoelle ja ...
Kemijokisuulla totutellaan uusiin kalastussääntöihin 24.04.2010
Isohaarassa ja Kemijokisuulla totutellaan uusiin kalastuskäytäntöihin. Siltojen välisen vesialueen omistava Pohjolan Voima päätyi hiljattain kieltämään verkkokalastuksen alueella kokonaan. Myös Kemin ...
Kemijokisuulle halutaan kalastuskeskus 22.10.2009
Kemijokisuulle esitetään kalastuskeskuksen perustamista. Lapin liiton työryhmä esittää, että Vallitunsaareen Kemin lähelle rakennetaan nykyistä paremmat ravintola- ja majoituspalvelut sekä aloitettais...
Isohaara II kalatien rakentaminen alkaa 29.10.2010
Isohaara II kalatien rakentaminen aloitetaan 8.11.2010. Työt etenevät siten, että kalatien viimeistelytöihin ja työmaan purkamiseen päästään 15.6 2011. Kalatie on toiminnassa kesän 2011 loppuun mennes...
Suomi ja Ruotsi sopivat täydennyksiä Tornionjoen tulevan kalastuskauden kalastusmääräyksiin 23.03.2023
Maa- ja metsätalousministeriö sekä Ruotsin meri- ja vesiviranomainen ovat sopineet Tornionjoen tulevan kalastuskauden kalastusmääräyksistä. Kalastusmääräyksiä on viime vuoteen verrattuna kolmessa...
Tornionjoelta ennätyksellinen lohisaalis 25.02.2013
Tornionjoelta saatiin vuonna 2012 lohta saaliiksi ennätykselliset 122 tonnia. Seurantahistorian keskisaaliiseen verrattuna saalis lähes viisinkertaistui. Saalis oli myös ensimmäistä kertaa suurempi kuin Tenojoen lo...
Suomen ja Ruotsin uusi rajajokisopimus voimaan 16.09.2010
Valtioneuvosto on tänään päättänyt esittää Suomen ja Ruotsin välisen uuden rajajokisopimuksen saattamista voimaan. Tasavallan presidentin on määrä antaa tätä koskeva asetus huomenn...
Tornionjoen lohisaalis pieneni edelleen 17.02.2011
Vuonna 2010 Tornionjoen suomenpuoleinen lohisaalis oli noin 23 700 kiloa. Määrä vastaa noin 3 150 lohta. Saalis pieneni edellisvuodesta (30 100 kg), mutta oli kuitenkin 2000-luvun keskimääräisen lohisaaliin mukainen. Jok...
Suomi hyväksyi Suomen ja Ruotsin välisen rajajokisopimuksen 17.06.2010
Suomen eduskunta hyväksyi Ruotsin ja Suomen välisen rajajokisopimuksen 16. kesäkuuta. Tornionjoen ja sen edustan merialueen kalastussäännöt sisältyvät hyväksyttyyn sopimukseen....
Tornionjoen nousulohimäärä lähes puolittui 30.05.2011
Kaikuluotauksen perusteella jokeen arvioitiin nousseen reilut 18 000 lohta, mikä on lähes puolet vähemmän kuin edellisvuonna. Tornionjokeen vuonna 2010 nousseista lohista tuli kalastetuiksi hieman yli 20 %....
Lohennousu Tornion- ja Simojokeen käynnistynyt viime vuoden tapaan 22.06.2011
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos aloitti luonnonlohikantojen kudulle nousun seurannat toukokuun lopulla. Tähän mennessä kutujokiin on ehtinyt nousta suuria ja vanhoja emolohia. Lohimäärät ovat olleet yhtä v&au...
Lohta nousi Tornion- ja Simojokeen runsaasti 11.12.2013
Kuluneena kesänä lohia nousi kudulle Tornionjokeen noin 53600 ja Simojokeen noin 3 100. RKTL:n kaikuluotausseurantojen mukaan tämä on reilut 10 prosenttia vähemmän kuin kesällä 2012 havaitut ennätys...
Suuria lohia noussut runsaasti kudulle Tornion- ja Simojokeen 29.06.2015
Lohia on vaeltanut kudulle Tornion- ja Simojokeen paljon jo kesän alussa. Vaellus oli ennätyksellisen runsasta kesäkuun alkupuolella, mutta kuun lopulla päivittäiset kalamäärät ovat olleet selvästi...
Keminmaa periaatteessa valmis kalateiden lisärakentamiseen Kemijokeen | |||||||
|
| |