Kosken Istukaslajeina ovat kirjolohi, puronieriä sekä taimen.
Sallittuja kalastusmenetelmiä koskessa ovat heittokalastus sekä perhokalastus.
Karjulankoski Lähistön
uutisia
Ravut laiskasti liikkeellä30.07.2010
Alkukauden rapusaaliit vaikuttavat ennakoitua pienemmiltä. Pirkanmaalaisista kalastuskunnista ja rapuja ostavista liikkeistä kerrotaan, että äyriäisiä on ensimmäisen pyyntiviikon aikana saatu, mutta ei erityisen run...
Näsijärven pinnan alentamisen vaikutusten tarkkailuun voi ottaa kantaa12.11.2009
Tampereen Sähkölaitos Oy on toimittanut Pirkanmaan ympäristökeskukselle hyväksyttäväksi vesilain mukaisen tarkkailusuunnitelman, joka koskee Tammerkosken uuden padon ja tulvakanavan rakentamisen ja patomuurien kor...
Mäntän vesistön kalojen tinayhdistepitoisuudet erittäin pieniä01.07.2009
Tampereen Sähkölaitos Oy on toimittanut Pirkanmaan ympäristökeskukselle hyväksyttäväksi vesilain mukaisen tarkkailusuunnitelman, joka koskee Tammerkosken uuden padon ja tulvakanavan rakentamisen ja patomuurien kor...
Minkkejä ja supeja poistetaan Pirkanmaan lintujärviltä17.08.2009
Pirkanmaan Natura 2000-verkostoon kuuluvilla lintujärvillä metsästetään tänä syksynä aktiivisesti vierasperäisiä pienpetoja: minkkejä ja supikoiria. Vuoden 2008 lopulla päättyneess&au...
Parkanonjärven kunnostus käynnistymässä29.11.2011
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ja Parkanon kaupunki ovat käynnistämässä Parkanonjärven kunnostushanketta. Suunnitelmaluonnos on valmis ja sitä esitellään yleis&ou...
Kokemäenjoen vesistöalueella vielä alkuperäisiä taimenkantoja 04.09.2017
Selvitys Kokemäenjoen vesistöalueen taimenkantojen tilasta on valmistunut. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys teki selvityksen, joka vastaa taimenkantojen tilaa koskeviin avoimiin kysymyksiin. Selvitys perustui kala...
Leppähampaanjoen kunnostus käynnistyy Orivedellä22.10.2010
Juupajoelta Längelmäveteen virtaavan Leppähampaanjoen kalataloudellinen kunnostus käynnistyy. Tavoitteena on taimenen luontaisen lisääntymisen edistäminen ja kalastuskelpoisten virta-alueiden lisääminen...
Kalastuskielto tukee taimenkantaa Matalusjoella29.07.2010
Nokian ja Hämeenkyrön rajana oleva Matalusjoki on saanut kolmen vuoden kalastuskiellon. Ely-keskuksen asettama kielto koskee myös Pinsiönjokea ja osaa sivupuroista. Tarkoitus on suojata luontainen taimenkanta....
Hoito- ja koekalastuksia Pirkanmaan arvokkailla lintuvesillä24.07.2020
Pirkanmaalla ollaan aloittamassa Helmi-ohjelmaan kuuluvaa arvokkaiden lintuvesien kunnostusta. Ympäristöministeriön käynnistämän Helmi-elinympäristöohjelman tarkoituksena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotois...
Kuusi- ja Hankajärven kunnostussuunnitelmaluonnosta esitellään pe 17.4.06.04.2009
Vuonna 2009 vapaa-ajankalastusta harrasti hieman yli 1,9 miljoonaa henkilöä. Pyyntipäiviä kertyi yhteensä lähes 31 miljoonaa. Kalassa kävi 37 prosenttia väestöstä. Tulokset ovat suurelta osin samaa su...
Kohta taimenet polskivat Virtain koskissa19.09.2013
Viime vuonna kovan virtaaman vuoksi keskeytyneet kalataloudelliset kunnostustyöt jatkuvat syyskuussa Virtain Wolanderinkoskessa. Kun työt saadaan valmiiksi Wolanderinkoskessa, siirrytään muutama kilometri alavirtaan pä...
Niemelänjärven kunnostussuunnitelma valmis23.07.2008
Viime vuonna kovan virtaaman vuoksi keskeytyneet kalataloudelliset kunnostustyöt jatkuvat syyskuussa Virtain Wolanderinkoskessa. Kun työt saadaan valmiiksi Wolanderinkoskessa, siirrytään muutama kilometri alavirtaan pä...
Kuusi- ja Hankajärven kunnostussuunnitelma lupakäsittelyyn22.06.2010
Keuruulla sijaitsevien Kuusi- ja Hankajärven alimpien vedenkorkeuksien nostamissuunnitelma on valmis. Suomen salaojakeskuksen laatiman ja Keski-Suomen ELY-keskuksen täydentämän suunnitelman mukaan vedenpinnan nosto toteutettaisiin...
Keurusselän eteläosan syvyyskartoitukset alkamassa24.06.2008
Keski-Suomen ELY-keskuksessa on valmistunut Jämsän ja Oriveden alueella virtaavan Eväjärven reitin virtavesialueiden kunnostussuunnitelma. Tämä toteutus-, rahoitus- ja luvanhakukelpoinen suunnitelma esitellä&au...
Suomijärven kunnostustyöt ovat loppusuoralla10.04.2012
Keski-Suomen ELY-keskuksessa on valmistunut Jämsän ja Oriveden alueella virtaavan Eväjärven reitin virtavesialueiden kunnostussuunnitelma. Tämä toteutus-, rahoitus- ja luvanhakukelpoinen suunnitelma esitellä&au...
Saat kohteen Syvyyskartta / peruskartta tiedot kirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2023. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta
tästä.
Vuosien 2022-2023 istutustiedot päivitetään sivuille vuoden 2024 alussa
Saat tiedot istutetuista kalalajeista, istukkaiden koosta sekä istutusajankohdistakirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2023. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta
tästä.
Säännöt Karjulankoski
Lupa-alue noin 3 km
Sallitut kalastusmenetelmät
Heittokalastus sekä perhokalastus.
Karjulankoski kalastus kalastuslupa säännöt kalaistutukset vedenlaatu lomamökit Ylöjärvi Pirkanmaa Länsi-Suomi