Uutisen kohdekunnat ja -vesistöt
Etelä-Pohjanmaa,
Keski-Pohjanmaa ja
Pohjanmaa.
Länsi-Suomi.
Sijaintikartta Peruskartta
Lähistön uutisia
Kalastuskorttivaroja jaetaan 232 738 euroa 16.05.2011
Valtio kerää kalastuksenhoitomaksuvarat 18 - 64 vuotiailta kalastavilta kansalaisilta, jotka joutuvat ostamaan veroluonteisen ”valtion kalastuskortin”. Kalastuksenhoitomaksu on vuonna 2011 joko 22 euroa kalenterivuodelta ta...
Matikkasaaliit vaihtelevat rannikolla 22.01.2010
Madesaaliit ovat olleet paikoin runsaita. Pohjanmaan rannikolla esimerkiksi Kokkolan saaristosta madetta on noussut tänä talvena hyvin, samoin Vaasan seudulla Raippaluodosta....
Perhonjoen kalatien toimivuutta tehostetaan 04.06.2020
Perhonjoella Sääkskosken kalatien toimivuudessa on ollut puutteita alivirtaamien aikaan. Myös Kaitforsin voimalaitoksen lyhytaikaissäännöstelyn on todettu häiritsevän kutuvaelluksella olevia kaloja, ja me...
Kruunupyynjoen alaosan kalataloudellinen kunnostus on valmistunut 10.10.2017
Kruunupyynjoella on valmistunut viiden kosken kalataloudellinen kunnostus. Kunnostuskohteet olivat Kruunupyyn osakaskunnan alueella sijaitsevat Stora Hakosk, Lilla Hakosk, Petakosk, Krokfors ja Långfors. Jokiuoman kiveystä muotoilema...
Lestijoen alaosan kalataloudellinen kunnostus on edennyt vauhdikkaasti 19.09.2014
Lestijoen alaosan kalataloudellisen kunnostuksen työt ovat olleet käynnissä reilun kuukauden ajan. Alkusyksyn kuivat säät ovat suosineet kunnostustöiden tekemistä, kun joen virtaama on pysynyt pienenä. &n...
Lestijoen ja Lestijärven rantapeltojen suojavyöhyketarpeet selvitetty 10.09.2010
Elinvoimainen Lestijoen vesistö -hanke on kesän 2010 aikana kartoittanut suojavyöhyketarpeita Lestijoen ja Lestijärven sekä muutamien niihin laskevien jokien ja ojien rantapelloilla Kalajoen Himangalla, Kannuksessa ja Lestij&...
Lestijokeen ja Lestijärveen rajautuvien peltojen suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma 22.03.2011
Elinvoimainen Lestijoen vesistö -hankkeessa on toteutettu suojavyöhykkeiden yleissuunnittelu, jossa on selvitetty suojavyöhyketarve Himangan, Kannuksen ja Lestijärven alueille Lestijokivarren ja Lestijärven rantapelloille sek...
Lestijoella etsitään suojavyöhykkeitä 18.05.2009
Elinvoimainen Lestijoen vesistö -hankkeessa on toteutettu suojavyöhykkeiden yleissuunnittelu, jossa on selvitetty suojavyöhyketarve Himangan, Kannuksen ja Lestijärven alueille Lestijokivarren ja Lestijärven rantapelloille sek...
Happamuustilanne Pohjanmaan joissa keväällä 2010 03.06.2010
Happamuus koetteli jälleen Pohjanmaan, Etelä- Pohjanma a n ja Keski-Pohjanmaan jokia. Pahin happamuusjakso suurissa joissa osui huhtikuun jälkipuoliskolle. Pahiten happamuus koetteli rannikon pieniä jokia, joista osassa happamuus...
Hauki koukuttaa kalastusmatkailijoita 23.10.2010
Kalastusmatkailuun kelpaavat muutkin kuin Lapin lohijoet. Keskieurooppalaiset ovat mieltyneet hauen narraamiseen. Pohjanmaan rannikon yrittäjät kalastelevatkin nyt asiakkaita Keski-Euroopasta saakka....
Kalakuolemat uhkaavat pikkuvesistöjä 02.12.2009
Runsaista sateista johtuva vesien happamoituminen saattaa aiheuttaa kalakuolemia Pohjanmaan pienvesissä, mutta tuskin niin laajoja kuin 2006. Jokivesien happamuusarvot ovat laskeneet esimerkiksi Kälviänjoella ja Kruunupyynjoella lä...
Ullavanjärven kunnostuksen työt käynnistyvät elokuussa 29.07.2009
Ullavanjärven kunnostustyöt alkavat rantojen raivauksilla elokuun aikana. Syksyn ja talven aikana toteutetaan myös penkereiden vahvistukset sekä Kylmäojan kaivu sekä osa vene- ja uimarantojen ruoppauksista. Kunnostusty...
Peltojen suojavyöhyketarve Toholammilla kartoitettu 09.07.2009
Länsi-Suomen ympäristökeskuksen hallinnoiman Elinvoimaisen Lestijoen vesistöhankkeeseen liittyvä suojavyöhykeyleissuunnitelma ja siihen liittyvä luonnoskartta on saatu valmiiksi. Yleissuunnitelma suojavy&oum...
Vääräjoen Sievin alueen kalataloudellinen kunnostus alkaa 28.07.2014
Vääräjoen kalataloudelliset kunnostustyöt käynnistyvät elokuun alussa Sievissä. Kunnostukset koostuvat pääasiassa lohikalojen elinympäristöjen parantamisesta eli kutu- ja poikasalueiden rak...
Lohi takaisin Lapuanjokeen? – Joen ekologisen tilan parantamismahdollisuuksia selvitetään 23.06.2011
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on käynnistänyt kaksi EU-rahoitteista (EAKR) hanketta, joiden yhteisenä päätavoitteena on etsiä keinoja Lapuanjoen pääuoman ekologisen...
Lapuanjoen purot – virtavesissä monia mahdollisuuksia 07.09.2010
Lapuanjoen purojen tila ja kunnostus -hankkeen tavoitteena on kartoituksen, hoitosuositusten ja mallikohteen (Salonjoki) kunnostuksen avulla parantaa Lapuanjoen purojen monimuotoisuutta ja vesien tilaa sekä lisätä purojen arvostusta ja...
Kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnittelu käynnistyy Vääräjoen valuma-alueella 11.06.2009
Lapuanjoen purojen tila ja kunnostus -hankkeen tavoitteena on kartoituksen, hoitosuositusten ja mallikohteen (Salonjoki) kunnostuksen avulla parantaa Lapuanjoen purojen monimuotoisuutta ja vesien tilaa sekä lisätä purojen arvostusta ja...
Välijoen kalat kuolivat todennäköisesti hapenpuutteeseen 14.07.2014
Lappajärven ja Evijärven välillä olevassa Välijoessa virtasi viikonlopun aikana useita tuhansia kuolleita kaloja. Kuolleet kalat olivat alueen tyypillisiä kalalajeja: ahven, hauki, särki, lahna, made ja kivisi...
Purmojärven kunnostus valmistui 27.01.2012
Kauhavalla sijaitsevan Purmojärven kunnostushanke on valmistunut. Purmojärven kunnostaminen käsitti mm. vedenpinnan noston, laajoja ruoppauksia, vesiensuojelukosteikkojen ja laskeutusaltaiden rakentamisen, vesikasvillisuuden niittoa ja...
Lappajärvelle suunnitteilla kalatiehanke 17.09.2014
Lappajärvelle on suunnitteilla väylä, jonka tarkoituksena on mahdollistaa kalan kulku ja vapaa-ajan veneily Lappajärven ja Välijoen välillä Niskan säännöstelypadon ohi. Hanketta varten on valmis...
Happamuustilanne Pohjanmaan joissa keväällä 2011 | |||||||
|
| |