Uudistus muutti kalastuksenvalvontaa ammattimaiseksi12.12.2014
Kalastuksenvalvonnan uudistaminen on onnistunut pääosin hyvin. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan vuonna 2012 tehty uudistus on parantanut valvojien ammattitaitoa ja selkeyttänyt valvonnan oikeudellista perustaa. Tottuminen uusiin toimi...
Kalatalousalueiden toiminta käynnistyy 201918.12.2018
Kalatalousasioista vastaavat ELY-keskukset, antoivat joulukuussa 2017 päätökset uusien kalatalousalueiden rajoista koko maahan. Uudet kalatalousalueet aloittavat toimintansa 1.1.2019. ELY-keskukset kutsuvat koolle kalatalousaluei...
Kotimaisen luonnonkalan syöntiä voi lisätä turvallisesti05.10.2018
Suomessa on runsaasti luonnonkalaa, jonka käyttöä voi lisätä turvallisesti. Tämä selviää tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan useimmissa kotimaisissa kaloissa on erittäin vähän ymp&au...
Tieto kalan pyyntipäivästä näkyy kuluttajalle jatkossakin15.05.2014
– Kuluttajalla on oltava oikeus saada tietää, miten tuoretta myynnissä oleva kala on, sanoo maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio . Hänen mukaansa tiedon ...
Voittajat arvottu vuonna 2018 kalamerkin palauttaneiden kesken21.02.2019
Luonnonvarakeskukseen (Luke) palautettiin vuoden 2018 aikana yhteensä 787 kalamerkkiä. Palautuneiden kalamerkkien avulla saadaan tärkeää tietoa kalojen vaelluksista, kasvusta ja kuolevuudesta sekä istutusten kannattavuud...
Valtioneuvosto päätti ankeriaan rauhoitusajasta27.09.2018
Valtioneuvosto päätti tänään, että ankeriaan kalastus kielletään 1.10.-31.1. välisenä aikana. Kielto astuu voimaan lokakuun 1. päivänä 2018 ja on voimassa koko maassa Ahvenanmaata...
Kolme neljäsosaa vapaa-ajankalastajien saaliista ihmisravinnoksi26.05.2014
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tuoreen tilaston mukaan vapaa-ajankalastuksen kokonaissaalis vuonna 2012 oli 24,5 miljoonaa kiloa ja rapusaalis 2,5 miljoonaa kappaletta. Kokonaissaalis on selvästi pienempi kuin vuonna 2010 (29,2...
Parhaat rapusaaliit odotettavissa kauden loppupuolella17.07.2014
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen seurannan perusteella parhaat rapusaaliit ovat odotettavissa loppukaudesta. Ravustuskaudelta 2013 kannat jäivät edellisvuotta vahvemmiksi, mikä voi ennakoida hyvää täpl&au...
Ahventen elohopeapitoisuuksissa suuria eroja Uudenmaan järvillä28.10.2016
Uudenmaan jokivesistöissä ja rannikolla ahventen elohopeapitoisuudet ovat pääsääntöisesti matalia. Sen sijaan järvissä pitoisuudet vaihtelevat suuresti. Erot järvien välillä ovat jopa ...
Vapaa-ajankalastajien saalis pieneni05.11.2009
Vapaa-ajankalastajien saalis vuonna 2008 pieneni 2000-luvun alkupuolen noin 40 miljoonasta kilosta noin 33 miljoonaan kiloon. Myös rapusaalis (5,9 milj. kappaletta) oli hieman pienempi kuin vuonna 2006 (6,8 milj.), jolloin vapaa-ajankalastusta t...
Tänä kesänä odotettavissa hyviä muikkusaaliita26.06.2013
Keväällä 2012 syntyi runsas muikkukanta moniin järviin, joten tänä kesänä on odotettavissa hyviä saaliita. Muikun kutukannat olivat sen sijaan heikohkoja eteläisessä Suomessa syksyllä...
Vapaa-ajankalastuksesta hyvinvointia ja kiireettömiä luontokokemuksia18.06.2013
Suomessa on yli 1,6 miljoonaa vapaa-ajankalastajaa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa on valmistunut Vapaa-ajan kalatalous Suomessa -julkaisu, jossa kootaan yhteen aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja RKTL:n tutkimusta.
...
Matkailijat Kalassa - luvat kunnossa opas julkaistu15.12.2010
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö on julkaissut uuden oppaan: Matkailijat kalassa - luvat kunnossa. Uusi opas on tarkoitettu apuvälineeksi matkailun ja kalastuslupamyynnin palveluissa toimiville henkilöille.
...
Saaliskalassa kalamerkki? Palauta merkki ja autat tutkimusta06.02.2015
Suomessa merkitään vuosittain noin 100 000 kalaa kalamerkillä. Saaliskaloissa olevien merkkien palauttaminen on tärkeää tutkimukselle, sillä niiden avulla voidaan tutkia muun muassa kalojen vaelluksia, kasvua, eloonjääntiä, istutusten tuottavuutta se...
Satunnaisesti kalastavat laiminlyövät usein kalastusmaksujen maksamisen11.06.2012
Tiedonpuute erilaisten kalastuslupien myyntipaikoista ja -tavoista sekä kalastusmaksuina kerättyjen varojen käytöstä ovat pahimmat esteet kalastusmaksujen maksamiselle. Kalavesien kaukainen sijainti tai huono tila, luvan osta...
Ministeriö kuuli järjestöjä kalastusasetusluonnoksesta - Asetuksessa vielä muokattavaa20.01.2015
Esitys uudeksi kalastuslaiksi on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Nyt maa- ja metsätalousministeriössä valmistellaan kalastusasetusta, joka annetaan eduskunnalle tiedoksi luonnosversiona ennen kuin eduskunta päättää lain lopullisesta sisällöstä.
...
Vapaa-ajankalastajille avattiin nettikirjasto05.05.2011
Vapaa-ajankalastajille on avattu oma nettikirjasto, josta löytyy luettavaa kaikille kalastuksenharrastajille.
Issuu.com sivustolla olevasta SVK:n kirjastosta löytyy tällä hetkellä 18 erilaista kalastusaiheista opasta.
&...
Avustukset kalatalouden alueelliseen edistämiseen ovat haettavana ELY-keskuksista 30.1.2015 saakka
Alueelliset erityisavustukset kalatalouden edistämishankkeisiin sekä yleisavustukset kalastusaluetoimintaan vuodeksi 2015 ovat haettavissa ELY-keskuksista 30.1.2015 kello 16.15 saakka. Myönnettävät määrärahat ovat kertyneet kalastajien maksamista kalastuksenhoitomaksuista.
Erityisavustuksia myönn...
Voit lukea tämän jutun loppuun kirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2025. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta
tästä.
Avustukset kalatalouden alueelliseen edistämiseen ovat haettavana ELY-keskuksista 30.1.2015 saakka
Uutislinkki