SUOMUSSALMI KALASTUSLUVAT ja KALASTUS 2024

WWW.KALAPAIKKA.NET | KAINUU

Suomussalmi kalastus vuonna 2024: Näiltä sivuilta löydät tietoja Suomussalmen kalastusluvista, ajankohtaisista kalastus asioista, eri kalapaikoista, koskikalastuskohteista, järvikalastuskohteista, kalastusmatkailuyrityksistä, kalastuskunnista, kalastusseuroista sekä voit seurata kalatalous ja vesiympäristö uutisia Suomussalmella. Sivustomme on suunnattu kalastajille, kalastusmatkailijoille, kalaveden omistajille, loma-asukkaille ja kaikille jotka ovat kiinnostuneet mitä kotivesien kalastuksessa tapahtuu Suomussalmella vuonna 2024.

SUOMUSSALMI kalastus nyt


SUOMUSSALMI lähistön jäänpaksuus


Kalastusluvat SUOMUSSALMI

Valtion kalastuslupien hinnat pysyivät samoina SUOMUSSALMEN osalta 2024

Valtion kalastonhoitomaksujen hinnat pysyivät samoina kuin vuonna 2023. Vuoden kalastonhoitomaksu on vuonna 2024 47 €, 16 euroa seitsemältä vuorokaudelta ja 6 euroa vuorokaudelta.

Kalastonhoitomaksu 2024 kalastuslupa oikeuttaa viehekalastamiseen yhdellä vavalla ja vieheellä lähes koko Suomussalmi kunnan alueella. Tarvitset aina tämän kalastusluvan myös muuhun kalastukseen varsinaisen kalastusluvan lisäksi jos olet 18-64 vuotias. Tätä kalastuslupaa ei tarvita pilkkimiseen ja ongintaan.
Katso mitä muita kalastuslupia tarvitset Suomussalmella vuonna 2024. Muiden Suomussalmen kalastuskohteiden kalastusluvat päivitetään ajan tasalle kevään aikana.

Hanki kalastonhoitomaksu 2024


SUOMUSSALMEN Kalastusuutisia

Suomussalmen kalaistutustiedot vuosilta 2010 - 2023 päivitetty sivuille

Uutta 2024!

Sivuillemme on nyt päivitetty kalataloushallinnon kokoamia Suomussalmen järvien kalaistutustietoja vuosilta 2010 - 2023. Saat tiedot istutetuista kalalajeista, istukkaiden määrästä sekä istutusajankohdista.
 29.1.2024


Vuoden 2024 Valtion kalakortit nyt saatavilla Suomussalmella

Valtion kalastonhoitomaksujen eli ns kalakorttien hinnat pysyivät samoina kuin vuonna 2023. Vuoden kalastonhoitomaksu on nyt 47 €, 16 euroa seitsemältä vuorokaudelta ja 6 euroa vuorokaudelta. Katso mitä muita kalastuslupia tarvitset Suomussalmella vuonna 2024. Muiden Suomussalmen kalastuskohteiden kalastusluvat päivitetään ajan tasalle kevään aikana.

Hanki kalastonhoitomaksu 2024 nyt ja saat käyttöösi sivustojemme mielenkiintoiset lisäpalvelut (mm. istutukset) vuosiksi 2023 - 2024
Kalastus Suomessa uutinen 2.11.2023


Uudistettu kansainvälinen kalastusmatkailusivusto FINLAND.FISHING.FI avattu

Finland Fishing logo Suomussalmen kalastusmatkailua ja kalastuskohteita esittelevä finland.fishing.fi sivusto on avattu. Suomenkielisen www.fishing.fi kalastusmatkailusivuston englanninkielisessä kalastus tietopaketissa on kokoa yli 38000 sivua. Suomeen odotetaan taas runsain mitoin kansainvälisiä kalastusmatkailijoita koronarajoitusten poistuttua. Suomussalmen englanninkieliset kalastusmatkailusivut. Suomussalmen Suomenkieliset kalastusmatkailusivut.
Kalastus Suomessa uutinen 10.3.2022


SUOMUSSALMEN vedenlaatutiedot vuosilta 1970 - 2021 päivitetty sivuille

Onko mökkijärvesi vesi kirkastunut vuosien mittaan? Uhkaako rehevöityminen kalajärveäsi? Minkä väriset uistimet kannattaisi ottaa matkaan uudelle järvelle? ... Sivuillemme on nyt päivitetty ympäristöhallinnon kokoamat vedenlaatutiedot vuosilta 1970 - 2021 yli 14000 tuhannesta järvestä.
 15.2.2022


Ajankohtaista Suomussalmi kalatalous ja vesiympäristö

Vapaa-ajankalastajat pitävät kuhan alamitan nostoa hyvänä ratkaisuna 
Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista. Kalastajien mukaan ratkaisu on perusteltu erityisesti kalakantoj...
19.03.2024   Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Itä-Uusimaa Kainuu Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Päijät-Häme Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Satakunta Uusimaa ja Varsinais-Suomi Länsi-Suomi  kalastus  

Nousu-ohjelma kalojen vapaata kulkua mahdollistaville hankkeille jatkuu 
 Valtakunnallinen Nousu-ohjelma on saanut jatkorahoitusta vuosille 2024–2027, millä on suuri merkitys virtavesistä riippuvaisten ...
12.02.2024   Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Itä-Uusimaa Kainuu Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Päijät-Häme Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Satakunta Uusimaa ja Varsinais-Suomi Länsi-Suomi  kalastus  


Hallitus esittää kalastonhotomaksun ikärajan nostoa 69 vuoteen ensi vuoden alusta 
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kalastuslakia. Esityksen mukaan kalastonhoitomaksun maksuvelvollisuuden yläikärajaa nostettaisiin ...
09.10.2023    


Suomussalmi Koskikalastus kohteet

Korvua-Näljänkäjoki

Järvikalastus kohteet Suomussalmella

Hossa kalastus
Yli-Vuokki kalastus

Järvet Suomussalmi

Suomussalmella on yhteensä 501 järveä sekä lukuisia pienempiä lampia. Kymmenen suurinta Suomussalmen järveä ovat: Kiantajärvi (N43 199.30) 16901,5 (ha) 

Vuokkijärvi 5124,1 (ha) 

Kiantajärvi (N43 199.30) 1891,8 (ha) 

Korvuanjärvi 1540,3 (ha) 

Piispajärvi 1287,6 (ha) 

Pesiöjärvi 1274,1 (ha) 

Naamankajärvi - Polvijärvet 852 (ha) 

Saarijärvi 579,5 (ha) 

Pirttijärvi 554,2 (ha) 

Alanteenjärvi-Parvajärvi 528,3 (ha) 

Muut Suomussalmen järvet ovat Jumalisjärvi 522,5  Pyhäjärvi 507,1  Kovajärvi 421,5  Purasjärvi 417,4  Hossanjärvi 402,1  Iso-Peranka 401,3  Pistojärvi 386,3  Näljänkäjärvi 330,9  Haaravesi - Iso Pitämä 329,6  Kuurtojärvi 265,8  Iso- ja Pikku-Kontiainen 258,2  Palojärvi 250,3  Kuomanjärvi 239,9  Hietajärvi 228,5  Sakarajärvi 226,8  Kevättijärvi 216,1  Kolkonjärvi 213,2  Haukijärvi 201,6  Iso-Äylä 201,1  Aittojärvi 194,6  Keskinen 188,7  Tormuanjärvi 186,3  Alajärvi 183,5  Laajajärvi 183,2  Kellojärvi 181,2  Vellijärvi 173,4  Pitkä-Hoilua 164,3  Sarvijärvi 157,3  Ruokojärvi 156,1  Kivijärvi 155,3  Hietajärvi 149,4  Kuivajärvi 147,7  Poikkeusjärvi 143,8  Käärmejärvi 142,4  Pieni Pesiöjärvi 137,3  Ehronjärvi 136,8  Ala-Kuurtonen 130,6  Pieni-Peranka 130,3  Iso Parvajärvi 128,9  Murhijärvi 128,8  Iso-Lahnanen 126  Saarijärvi 125,5  Iso-Valkeainen 119,7  Viianginjärvi 118,3  Tervajärvi 117,4  Syrjä-Somer 116,6  Joukojärvi 116,1  Vuokkijärvi 114  Korpijärvi 111,1  Lounaja 110,8  Hietajärvi 109,3  Hakojärvi 106,4  Iso-Kukkuri 106,4  Hiisijärvi 105,5  Kalliojärvi 105,5  Kovajärvi 104,8  Runttijärvi 104,6  Aittojärvi 104,5  Kylmäjärvi 104,2  Haapolampi 104,2  Ala-Kantonen 102,6  Rantajärvi 101,8  Aittojärvi 100,4  Korpijärvi 100  Koljatinjärvi 98,1  Junnojärvi 96,6  Kortejärvi 93,3  Iso Antinjärvi 92,5  Kaihlanen 91,5  Lavajärvi 91,4  Ala-Valkeainen 91,3  Kivijärvi 90  Kivijärvi 89,3  Korpijärvi 85,7  Salmijärvi 83,9  Löytönen 83,6  Saarijärvi 83,3  Naamajärvi 83  Hyväjärvi 81,2  Kivijärvi-Kotajärvi 79,8  Paukuttaja 79,3  Kokkojärvi 79  Ala-Karttimo 78,6  Iso Hietajärvi 77,7  Huosiusjärvi 76  Lauttajärvi 74,6  Ylä-Valkeainen 74,6  Kivijärvi 73,4  Iso Alanteenjärvi 71,8  Honkajärvi 71,6  Pieni Antinjärvi 70,9  Saarijärvi 70,5  Kolmiloukko 70,3  Vaatojärvi 70,2  Virtajärvi 69,9  Honkanen 69,1  Alimmainen Kellojärvi 67,9  Ala-Hukkanen 67,7  Tulijärvi 66,9  Portimojärvi 66,4  Takajärvi 64,7  Poutionjärvi 64,6  Ahveninen 64,3  Kovajärvi 64,2  Syrjäjärvi 63,5  Hietanen 62,4  Säynäjäjärvi 62,2  Hypäs 61,5  Haapolampi 61,2  Kivi-Kevätti 61  Matalanjärvi 60  Suojärvi 58,1  Karhujärvi 57,1  Syvänjärvi 56  Särkijärvi 55,5  Itäjärvi 55  Muojärvi 54,7  Öllöri 53,5  Korpijärvi 53  Heinäjärvi 52,8  Matalajärvi 52,4  Kangasjärvi 52,2  Ala-Suorto 51,2  Yli-Karttimo 51,1  Varisjärvi (p) 50,6  Kylmänlampi 50  Hoikkajärvi 48,6  Roukalampi 48,4  Iso Kivijärvi 48,3  Valkeajärvi 48,1  Saarijärvi 47,9  Loukkojärvi 47,4  Pyöreä 46,7  Tulijärvi 46,7  Yli-Hukkanen 46,6  Holstinjärvi 45,8  Taivalalainen 45,7  Laukkujärvi 45,7  Niemijärvi 44,9  Hoikkajärvi 44,9  Torvinen 44,6  Jatkonjärvi 44,2  Saarinen 43,4  Hoikka-Paukuttaja 43,1  Pieni-Lahnanen 41,8  Siikajärvi 41  Pikku-Kontainen 39,9  Torniojärvi 39  Loukkojärvi 38,9  Ala-Musta 38,5  Veihtijärvi 38,5  Leväjärvi 38,3  Iso-Öllöri 37,9  Iso-Valkeainen 37,6  Perangan-Parviainen 37,1  Pahkalampi 37  Kolkkojärvi 36,6  Kivijärvi 36,5  Pieni Kuivajärvi 36,3  Ylä-Suorto 36  Kaapinlampi 36  Hoikka 35,9  Iso-Nimetön 35,8  Särkijärvi 35,6  Iso Raatejärvi 35,2  Alanteenjärvi 34,9  Kolkonjärvi 34,3  Saarilampi 34,1  Ahvenlampi 33,5  Särkilampi 33,1  Paukuttaja 33  Jokijärvi 32,7  Pieni Syrjäjärvi 32,7  Saarijärvi 32,5  Vieremänjärvi 32,4  Kaartojärvet 32,1  Likojärvi 32  Heikkinen 32  Lounat-Valkeainen 31,3  Harjajärvi 30,7  Likolampi 30,7  Hiidenjärvi 30,6  Hoikkajärvi 30,5  Keskimmäinen Latvalampi 30,3  Alanteenjärvi 30  Pieni Viianginjärvi 29,6  Valkeainen 29,4  Karsikkojärvi 29,4  Näätimäinen 28,9  Piston-Parviainen 28,9  Keski-Valkeainen 28,7  Korpijärvi 28,6  Pajulampi 28,6  Juntinlampi 28,2  Korkealainen 28,1  Saukkojärvi 28  Lapinlampi 28  Kammari 27,9  Julmanjärvi 27,6  Talasjärvi 27,4  Saari-Hoilua 27,3  Pieni Kellojärvi 27,1  Pieni Alanteenjärvi 26,8  Ylimmäinen Käärmejärvi 26,6  Matalalampi 26,4  Jaappaanjärvi 26,3  Umpi-Valkeainen 26,2  Yli-Kantonen 26,2  Ala-Valkeainen 25,5  Ritolampi 25,4  Kenttijärvi 25,4  Yli-Hoikka 25,4  Pitkäjärvi 25,3  Jokilampi 25,1  Iso Kumpujärvi 25,1  Suottajärvi 25  Pärsämönjörvi 25  Iso-Riuska 25  Lavajärvi 24,5  Nivajärvi 24,5  Raatejärvi 24,3  Kallioinen 24  Hukkalampi 23,9  Iso-Särkinen 23,9  Ala-Luoma 23,8  Lapinlampi 23,7  Hoikkajärvi 23,5  Lapinlampi 23,5  Ölkynlampi 23,5  Syvä-Teerinen 23  Nykäsenjärvi 23  Teerinen 22,7  Rytilampi 22,4  Varpujärvi 22,2  Pieni Kivijärvi 22,2  Yli-Luoma 22,2  Kylälampi 22,2  Ylimmäinen Kellojärvi 22  Ruokojärvi 21,9  Särkkäjärvi 21,9  Pieni Parvajärvi 21,7  Hoikka 21,7  Lapinlampi 21,7  Risti-Luoma 21,6  Tihkusilmä 21,5  Likolampi 21,4  Särkijärvi 21,4  Pikku-Kukkuri 21,3  Sanginlampi (e) 21,2  Timpinlampi 21,1  Louhenjärvi 21  Keskimmäinen Suolajärvi 20,9  Valkeaislampi 20,9  Palonen 20,9  Saarijärvi 20,8  Salmilampi 20,8  Riihilampi 20,7  Puukkojärvi 20,6  Haapolampi 20,4  Iso Laanlampi 20,3  Pieni Murhijärvi 20,1  Keski-Äylä 19,9  Metsojärvi 19,9  Ylimmäinen Latvalampi 19,9  Saarijärvi 19,7  Polvilampi 19,6  Kaivolampi 19,5  Särkkä-Äylä 19,4  Joutenjärvi 19,4  Pieni Honkajärvi 19,4  Salmijärvi 19,3  Saarijärvi 19,2  Syvä-Rääkky 19  Yrjänä 19  Iso-Valkeainen 18,7  Katiska 18,6  Hoikkalampi 18,5  Ahveninen 18,5  Haapolampi 18,5  Ylä-Tervajärvi 18,4  Ala-Äylä 18,2  Hyväjärvi (p) 18,1  Könönen 17,8  Kaleton 17,6  Korpijärvi 17,6  Syväjärvi 17,5  Mustalampi 17,3  Ahvenlampi 17,2  Hallajärvi 17,2  Netouvenlampi (e) 17,2  Jumalislampi 16,4  Joutenjärvi 16,3  Ahvenlampi 16,2  Mäntylampi 16,2  Suolampi 16,2  Pölylampi 16,2  Julma 16,2  Lyhelampi 16,2  Viitalampi 16,1  Mylly-Rääkky 16  Varisjärvi (e) 16  Iso Oudonlampi 16  Järvi-Valkeainen 16  Yli-Musta 15,9  Pussislampi 15,9  Iso Syrjäjärvi 15,9  Särkkälampi 15,8  Alimmainen Suolajärvi 15,8  Ruokojärvi 15,8  Suojärvi 15,8  Eerikinlampi 15,6  Pirttijärvi 15,6  Matalalampi 15,4  Valkeainen 15,4  Pieni Hietajärvi 15,3  Palolampi 15,2  Kalliolampi 15,2  Jaakonjärvi 14,9  Matala-Rääkky 14,9  Hetejärvi 14,9  Käkilampi 14,8  Turvakkolampi 14,8  Iso Salmijärvi 14,7  Haukilampi 14,7  Syväjärvi 14,6  Lapinlampi 14,5  Vihtajärvi 14,2  Kotvalampi 14,2  Syvä-Äylä 14,1  Riihilampi 14,1  Kumpulampi 14,1  Savilampi 13,9  Lahnalampi 13,9  Niskalampi 13,9  Kaivosjärvi 13,8  Matalajärvi 13,8  Lintulampi 13,8  Syvä-Hoilua 13,7  Niipaslampi 13,7  Iso-Kaivos 13,6  Iso-Pehmeä 13,6  Haukilampi 13,6  Likolampi 13,6  Harjusalmi 13,5  Valkeainen 13,4  Pahkolampi (l) 13,4  Eräjärvi 13,4  Viitalampi 13,4  Nimetön 13,4  Mustajärvi 13,3  Veneheitto 13,3  Iso Mustalampi 13,2  Hoikka 13,2  Kivijärvi 13,1  Ala-Hoikka 13,1  Kaakonlampi 12,8  Iso Hangaslampi 12,8  Kirnulampi 12,7  Syvälampi 12,7  Kivilampi 12,6  Saarilampi 12,6  Poika-Riuskajärvi 12,6  Kaleton 12,5  Luisoanlampi 12,5  Juurikkalampi 12,5  Haaponen 12,4  Iso-Hukkanen 12,4  Pieni-Nimetön 12,4  Taivallampi 12,3  Valkeainen 12,2  Saarijärvi 12,2  Latvalampi 12,1  Keskimmäinen Kellojärvi 12  Seitenahveninen 12  Pahalampi 12  Salakkolampi 12  Itä-Ryötti 12  Vaaranalainen 11,9  Katiskalampi 11,9  Koljatinlampi 11,8  Välijärvi 11,8  Leväjärvi 11,8  Lahnalampi 11,8  Piispanlampi 11,7  Peuro 11,7  Syväjärvi 11,7  Raippalampi 11,7  Haisevanlampi 11,6  Kaivolampi 11,6  Sarvilampi 11,5  Lehtolampi 11,4  Aholampi 11,4  Sikalampi 11,3  Raatelampi 11,2  Mäntylampi 11,2  Koppelo 11,1  Lauttalampi 11,1  Peuronlampi 11,1  Lauttalampi 11,1  Liejulampi 11  Ylimmäinen Syrjäjärvi 11  Ahvenlampi 11  Huosilampi 10,9  Saarilampi 10,9  Niitty-Peuro 10,9  Matala Lapinlammi 10,9  Kolmiloukko 10,8  Mustanlampi 10,8  Joutsilampi 10,8  Hiisijärvi 10,6  Nuottinen 10,6  Särkilampi 10,5  Hallasenlampi 10,5  Suolampi 10,5  Louhilampi 10,3  Lauttalampi 10,1  Sotalampi 10,1  Kala-Peuro 10 

Huom. osa kuntien raja-alueilla sijaitsevista järvistä löytyy Suomussalmen naapurikuntien sivuilta.

Suomussalmi Joet ja kosket

Emäjoki 64km, keskivirtaama 0m3/s
Suolijoki-Näljänkäjoki-Junnojoki 50,2km, keskivirtaama 0m3/s
Hossanjoki 32,9km, keskivirtaama 0m3/s
Korvuanjoki 49,2km, keskivirtaama 0m3/s
Peranganjoki-Kellojoki 20,4km, keskivirtaama 0m3/s
Naamankajoki-Hukkajoki-Tervajoki-Elätinjoki 35,4km, keskivirtaama 0m3/s
Vuokinjoki-Murhijoki-Kuivajoki 10,6km, keskivirtaama 0m3/s
Tuomijoki-Alajoki-Laajanjoki-Korpijoki 30,5km, keskivirtaama 0m3/s
Purasjoki-Kivijoki 15km, keskivirtaama 0m3/s
Taivaljoki-Karttimonjoki 17,7km, keskivirtaama 0m3/s
Mustajoki 20,8km, keskivirtaama 0m3/s
Piispajoki 9,2km, keskivirtaama 0m3/s
Löytöjoki 16,1km, keskivirtaama 0m3/s
Alajoki-Myllyjoki 1,5km, keskivirtaama 0m3/s
Koskenjoki-Keskisenjoki-Naamajoki 20,4km, keskivirtaama 0m3/s
Suoronjoki-Isojoki 13,7km, keskivirtaama 0m3/s
Saarijoki 1,2km, keskivirtaama 0m3/s
Kontaisjoki 2,5km, keskivirtaama 0m3/s
Somerjoki 6km, keskivirtaama 0m3/s
Saavanjoki-Hietajoki 8,4km, keskivirtaama 0m3/s
Risujoki-Manaajanjoki 16,7km, keskivirtaama 0m3/s
Pesiönjoki 2km, keskivirtaama 0m3/s
Pärsämönjoki-Alajoki 6,4km, keskivirtaama 0m3/s
Isojoki-Porrasjoki-Korpijoki 11km, keskivirtaama 0m3/s
Kuomanjoki-Hiisijoki-Syrjänjoki 12,6km, keskivirtaama 0m3/s
Sakarajoki-Korpijoki 14,1km, keskivirtaama 0m3/s
Jumalisjoki 8,2km, keskivirtaama 0m3/s
Aittojoki 5,2km, keskivirtaama 0m3/s
Lahnajoki 13,5km, keskivirtaama 0m3/s
Pyhäjoki 1,4km, keskivirtaama 0m3/s
Äylänjoki 7,4km, keskivirtaama 0m3/s
Lohijoki 18km, keskivirtaama 0m3/s
Tervajoki-Saaripuro 9,6km, keskivirtaama 0m3/s
Varisjoki 6,1km, keskivirtaama 0m3/s
Kangasjoki 18,5km, keskivirtaama 0m3/s
Ahvenisenjoki-Kokonjoki-Syrjäoja 9,6km, keskivirtaama 0m3/s
Hietajoki 4,3km, keskivirtaama 0m3/s
Laukkujoki 5,3km, keskivirtaama 0m3/s
Kotijoki 3,3km, keskivirtaama 0m3/s
Saarijoki-Likojoki-Matalanjoki 5,2km, keskivirtaama 0m3/s
Antinjoki 3,9km, keskivirtaama 0m3/s
Matalajoki 7,4km, keskivirtaama 0m3/s
Kuurtojoki 3,1km, keskivirtaama 0m3/s
Kutujoki 0,8km, keskivirtaama 0m3/s
Pistonjoki 1,4km, keskivirtaama 0m3/s
Suojoki 7,4km, keskivirtaama 0m3/s
Kellojoki 4,8km, keskivirtaama 0m3/s
Korpijoki 5,6km, keskivirtaama 0m3/s
Kapajoki 4,5km, keskivirtaama 0m3/s
Mahajoki 1,2km, keskivirtaama 0m3/s
Tormuanjärvi - Muojärvi 0,4km, keskivirtaama 0m3/s
Heinijoki 1,6km, keskivirtaama 0m3/s
Salmijoki-Hakojoki 4km, keskivirtaama 0m3/s
Paukuttajanjoki 4,9km, keskivirtaama 0m3/s
Alanteenjoki 3,3km, keskivirtaama 0m3/s
Haukikapea 0,1km, keskivirtaama 0m3/s
Säynäjäjoki 3,3km, keskivirtaama 0m3/s
Myllyjoki-Tulipuro 3,8km, keskivirtaama 0m3/s
Itäjoki 1,4km, keskivirtaama 0m3/s
Kylmänjärven puro 0,9km, keskivirtaama 0m3/s
Hietajoki 3,1km, keskivirtaama 0m3/s
Ruokopuro 0,4km, keskivirtaama 0m3/s
Paisutusjoki-Holstinjoki-Karhupuro 2km, keskivirtaama 0m3/s
Syrjäjoki 2,3km, keskivirtaama 0m3/s
Käärmejoki 3,2km, keskivirtaama 0m3/s
Löytöjoki 1,1km, keskivirtaama 0m3/s
Aittojoki 3,7km, keskivirtaama 0m3/s
Särkipuro 0,7km, keskivirtaama 0m3/s
Korpijoki 0,7km, keskivirtaama 0m3/s
Haapojoki 1,1km, keskivirtaama 0m3/s
Poutionpuro 3,4km, keskivirtaama 0m3/s
Hyväjoki 0,8km, keskivirtaama 0m3/s
Syrjä-Someren puro 0,9km, keskivirtaama 0m3/s

Suomussalmi kalaistutukset 2010-2023

Suomussalmen järviin on istutettu vuosina 2010-2023 1173942 kuhaa, 35892 järvilohta, 67334 järvitaimenta, 290 purotaimenta, 25325 harjusta, 43212 kirjolohta, 2691518 planktonsiikaa sekä 17200 pohjasiikaa 873 istutuserässä 109 eri järveen. Löydät istutusmäärät, painot, pituudet sekä istutusvuodet Suomussalmen kalaistutuksista vuosilta 2010-2023 järvien sivuilta.

Saat istutustiedot käyttöösi hankkimalla tunnukset täydellisille sivuille

Suomussalmen järvien vedenlaatu 1970-2021

Löydät Suomussalmen järvien vedenlaadun (Väri, rehevyys, näkösyvyys) kehittymisen vuosilta 1970-2021 järvien sivuilta. Vuosien 2022-2023 vedenlaatutiedot päivitetään sivuille vuoden 2024 alussa.

Hanki Suomussalmen kalastuslupa lupakaupastamme

Valtion luvat

Nyt saatavilla!

Kalastonhoitomaksu 2024 (kalakortti) kalastuslupa

  Hanki Lupa 47 €/vuosi, 16 €/viikko ja 6 €/päivä

Näytä tarvittavat kalastusluvat vuonna 2024

X    

KALAPAIKKA.NET LUPAKAUPPA

Taydelliset sivut maksutta kaupanpäälle

Lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta saat käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna www.fishing.fi ja www.kalapaikka.net sivustoilla paljon mielenkiintoisia lisäpalveluja mm:

  • Virtaamat ja vedenkorkeus

  • Tietoja kalaistutuksista ja vedenlaadusta

  • Syvyyskartat, ilmakuvat, kohdevideot yms.

Lupakaupastamme voit hankkia mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2024.

Hanki lupia - tunnukset 0

Onko lupasi jo kunnossa? Voit myös ostaa täydelliset sivut käyttöösi myös erikseen.

Osta tunnukset 11 99 €

KALASTUSLUVAT.KALAPAIKKA.NET


© KalapaikkaNet 1998-2024

Hanki tunnukset täydellisille sivuille