MIKKELI KALASTUSLUVAT ja KALASTUS 2024

WWW.KALAPAIKKA.NET | ETELÄ-SAVO

Mikkeli kalastus vuonna 2024: Näiltä sivuilta löydät tietoja Mikkelin kalastusluvista, ajankohtaisista kalastus asioista, eri kalapaikoista, koskikalastuskohteista, järvikalastuskohteista, kalastusmatkailuyrityksistä, kalastuskunnista, kalastusseuroista sekä voit seurata kalatalous ja vesiympäristö uutisia Mikkelissä. Sivustomme on suunnattu kalastajille, kalastusmatkailijoille, kalaveden omistajille, loma-asukkaille ja kaikille jotka ovat kiinnostuneet mitä kotivesien kalastuksessa tapahtuu Mikkelissä vuonna 2024.

MIKKELI kalastus nyt


MIKKELI lähistön jäänpaksuus

Mikkelin jäätilanne seuranta on tauolla tältä vuodelta. Seuranta jatkuu taas joulukuussa 2024.

Jääsatelliittikartta Mikkeli

Uutta! 2024 Voit seurata Mikkelin jäiden lähtöä ja niiden tuloa lähes reaaliaikaisten Mikkelin jääsatelliittikarttojen avulla. Avautuvan sivun yläkulman valikosta valitsemalla vihreä nuoli löytyy viimeisin satelliittikuva. Voit myös selailla vanhoja karttoja josta näkyy kätevästi mm. Mikkelin järvien sulat virtapaikat talven mittaan.

Kalastusluvat MIKKELI

Valtion kalastuslupien hinnat pysyivät samoina MIKKELIN osalta 2024

Valtion kalastonhoitomaksujen hinnat pysyivät samoina kuin vuonna 2023. Vuoden kalastonhoitomaksu on vuonna 2024 47 €, 16 euroa seitsemältä vuorokaudelta ja 6 euroa vuorokaudelta.

Kalastonhoitomaksu 2024 kalastuslupa oikeuttaa viehekalastamiseen yhdellä vavalla ja vieheellä lähes koko Mikkeli kunnan alueella. Tarvitset aina tämän kalastusluvan myös muuhun kalastukseen varsinaisen kalastusluvan lisäksi jos olet 18-64 vuotias. Tätä kalastuslupaa ei tarvita pilkkimiseen ja ongintaan.
Katso mitä muita kalastuslupia tarvitset Mikkelissä vuonna 2024. Muiden Mikkelin kalastuskohteiden kalastusluvat päivitetään ajan tasalle kevään aikana.

Hanki kalastonhoitomaksu 2024


MIKKELIN Kalastusuutisia

Mikkelin kalaistutustiedot vuosilta 2010 - 2023 päivitetty sivuille

Uutta 2024!

Sivuillemme on nyt päivitetty kalataloushallinnon kokoamia Mikkelin järvien kalaistutustietoja vuosilta 2010 - 2023. Saat tiedot istutetuista kalalajeista, istukkaiden määrästä sekä istutusajankohdista.
 29.1.2024


Vuoden 2024 Valtion kalakortit nyt saatavilla Mikkelissä

Valtion kalastonhoitomaksujen eli ns kalakorttien hinnat pysyivät samoina kuin vuonna 2023. Vuoden kalastonhoitomaksu on nyt 47 €, 16 euroa seitsemältä vuorokaudelta ja 6 euroa vuorokaudelta. Katso mitä muita kalastuslupia tarvitset Mikkelissä vuonna 2024. Muiden Mikkelin kalastuskohteiden kalastusluvat päivitetään ajan tasalle kevään aikana.

Hanki kalastonhoitomaksu 2024 nyt ja saat käyttöösi sivustojemme mielenkiintoiset lisäpalvelut (mm. istutukset) vuosiksi 2023 - 2024
Kalastus Suomessa uutinen 2.11.2023


Uudistettu kansainvälinen kalastusmatkailusivusto FINLAND.FISHING.FI avattu

Finland Fishing logo Mikkelin kalastusmatkailua ja kalastuskohteita esittelevä finland.fishing.fi sivusto on avattu. Suomenkielisen www.fishing.fi kalastusmatkailusivuston englanninkielisessä kalastus tietopaketissa on kokoa yli 38000 sivua. Suomeen odotetaan taas runsain mitoin kansainvälisiä kalastusmatkailijoita koronarajoitusten poistuttua. Mikkelin englanninkieliset kalastusmatkailusivut. Mikkelin Suomenkieliset kalastusmatkailusivut.
Kalastus Suomessa uutinen 10.3.2022


MIKKELIN vedenlaatutiedot vuosilta 1970 - 2021 päivitetty sivuille

Onko mökkijärvesi vesi kirkastunut vuosien mittaan? Uhkaako rehevöityminen kalajärveäsi? Minkä väriset uistimet kannattaisi ottaa matkaan uudelle järvelle? ... Sivuillemme on nyt päivitetty ympäristöhallinnon kokoamat vedenlaatutiedot vuosilta 1970 - 2021 yli 14000 tuhannesta järvestä.
 15.2.2022


Ajankohtaista Mikkeli kalatalous ja vesiympäristö

Vapaa-ajankalastajat pitävät kuhan alamitan nostoa hyvänä ratkaisuna 
Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista. Kalastajien mukaan ratkaisu on perusteltu erityisesti kalakantoj...
19.03.2024   Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Itä-Uusimaa Kainuu Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Päijät-Häme Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Satakunta Uusimaa ja Varsinais-Suomi Länsi-Suomi  kalastus  

Nousu-ohjelma kalojen vapaata kulkua mahdollistaville hankkeille jatkuu 
 Valtakunnallinen Nousu-ohjelma on saanut jatkorahoitusta vuosille 2024–2027, millä on suuri merkitys virtavesistä riippuvaisten ...
12.02.2024   Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Itä-Uusimaa Kainuu Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Päijät-Häme Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Satakunta Uusimaa ja Varsinais-Suomi Länsi-Suomi  kalastus  


Hallitus esittää kalastonhotomaksun ikärajan nostoa 69 vuoteen ensi vuoden alusta 
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kalastuslakia. Esityksen mukaan kalastonhoitomaksun maksuvelvollisuuden yläikärajaa nostettaisiin ...
09.10.2023    


Saimaalla yritetään pelastaa Saimaannieriä 
Äärimmäisen uhanalaisen saimaannieriän emokalapyynti alkoi tällä viikolla Luonterilla ja Yövedellä, jotka kuul...
06.10.2023   Etelä-Savo Itä-Suomi  kalastus  


Palokin koskireitin kalatalousratkaisujen vaikutuksia selvitettiin 
Palokin koskireitin ja vesivoimalaitoksen kalatalousratkaisuihin kytkeytyvistä kehittämismahdollisuuksista valmistui viranomaisten selvityst...
17.05.2023   Etelä-Savo Pohjois-Karjala Pohjois-Savo ja Heinävesi Etelä-Savo  kalastus  


Verkkokalastuskielto Saimaan norppa-alueilla alkaa 15.4. 
Verkkokalastuskielto alkaa lauantaina noin 2 920 km2 alueella, kattaen suurimman osan Saimaasta. Rajoitusalue perustuu havaittujen poikaspesien ymp&au...
13.04.2023   Etelä-Savo Pohjois-Karjala Pohjois-Savo ja Taipalsaari Etelä-Karjala  kalastus  


Pelastetaan järvilohi -kampanja nostaa esiin järvilohen hätätilan 
Saimaalla ja Pielisellä elävä äärimmäisen uhanalainen järvilohi on todellisessa vaarassa kuolla sukupuuttoon. Viime...
14.03.2023   Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Lieksa ja Taipalsaari Etelä-Karjala  kalastus  


Saimaannieriää suojellaan Kuolimolla uusilla kalastusrajoituksilla 
 Pohjois-Savon ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset ovat asettanneet kalastusrajoituksia Isoselän ja Morruuvuorenselän alueelle. Rajoituks...
05.01.2022   Mikkeli Savitaipale ja Suomenniemi Etelä-Karjala  kalastus  


Saimaan uudet kalastusrajoitukset – Asetus astuu voimaan lauantaina 8.5.2021 
 Asetus Saimaan kalastusrajoituksista hyväksyttiin valtioneuvoston istunnossa torstaina. Uusi asetus tulee voimaan 8.5.2021. Asetuksella m&a...
06.05.2021   Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Karjala ja Rantasalmi Etelä-Savo  kalastus  


Asetus Saimaan kalastusrajoituksista viivästyy 
 Asetus Saimaan kalastusrajoituksista on viivästynyt, koska asetuksen valmistelu on kesken valtioneuvostossa. Edellinen asetus tuli voimaan ...
14.04.2021   Etelä-Karjala ja Etelä-Savo Itä-Suomi  kalastus  


Saimaan kalastusrajoitusaluetta halutaan laajentaa – Asetus kalastusrajoituksista lausunnolla 
Asetus Saimaan kalastusrajoituksista lähti lausunnolle. Kalastusrajoitusten avulla suojellaan saimaannorppaa, joka on edelleen erittäin uhan...
03.02.2021   Joroinen Mikkeli ja Rantasalmi Etelä-Savo  kalastus  


Vesistökunnostuksia avustettiin Etelä-Savossa 
Etelä-Savon ELY-keskus on myöntänyt ympäristöministeriön harkinnanvaraisia valtionavustuksia vesistökunnostushankke...
04.08.2020   Joroinen Joroinen Mäntyharju Mikkeli Pertunmaa Pieksämäki ja Puumala Etelä-Savo  kalastus  


Patojen purkamiset vauhdissa Järvi-Suomessa 
Pohjois-Savon ELY-keskus rahoitti kevään aikana tärkeimpiä kalateiden rakentamisia, patojen purkamisia ja kalataloudellisia kunnos...
18.06.2020   Etelä-Savo Kanta-Häme Keski-Suomi Päijät-Häme Pirkanmaa Pohjois-Savo Äänekoski Heinola Ikaalinen ja Saarijärvi Keski-Suomi  kalastus  


Järvi-Suomeen jaettiin noin 1,16 miljoonaa euroa avustuksia kalataloushankkeisiin 
Pohjois-Savon ELY-keskus on jakanut kevään 2020 aikana Järvi-Suomen alueen kalatalousviranomaisena Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa,...
03.06.2020   Etelä-Savo Kanta-Häme Keski-Suomi Päijät-Häme Pirkanmaa Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo Itä-Suomi  kalastus  


Mikkeli Koskikalastus kohteet

Kuomiojoki

Läsäkoski

Nykälänkosket

Pituus 4000 m
39 €/6 tuntia 48 €/6 tuntia 52 €/12 tuntia 64 €/12 tuntia 66 €/24 tuntia 80 €/24 tuntia

Rauhavirta

Pituus 350 m Pituus 250 m Pituus 1500 m Virtaama 15,5 m3/s
16 €/24 tuntia 35 €/vuosi

Järvikalastus kohteet Mikkelissä

Kyyveden kalastusalueen viehekalastuslupa kalastus
Mikkelin kalastusalueen viehelupa kalastus
Mikkelin Valkea kalastus

Järvet Mikkeli

Mikkelissä on yhteensä 585 järveä sekä lukuisia pienempiä lampia. Kymmenen suurinta Mikkelin järveä ovat: Kyyvesi 12994,8 (ha) 

Ukonvesi (Saimaa) 2423,3 (ha) 

Kangasjärvi 1969 (ha) 

Korpijärvi-Verijärvi 1185,2 (ha) 

Rauhajärvi 1127 (ha) 

Paljavesi 1060,3 (ha) 

Hanhijärvi 445,5 (ha) 

Ylänne 347,1 (ha) 

Saarijärvi 260 (ha) 

Toplanen 211,9 (ha) 

Muut Mikkelin järvet ovat Lylyjärvi 202,5  Syysjärvi 175,1  Santaranjärvi 170,3  Pesäjärvi 167,5  Iso-Vuolinko 164,9  Alajärvi 160,7  Kallajärvi 158,6  Keskimmäinen - Alimmainen 153,5  Hirvijärvi 152,8  Pitkäjärvi 143,8  Oulanki 143,4  Ihastjärvi 141,6  Keihäsjärvi 138,9  Kääkönlampi 136,8  Ylimmäinen 136,5  Laavus 132  Suuri-Vahvanen 131,8  Loukeinen 131,6  Levälampi 124,3  Kolmipohja 120,3  Iso-Tylönen 111,8  Harjujärvi 108,4  Poikelmus 95,7  Lahnajärvi 93,5  Louhijärvi 88,8  Ylimmäinen 85,3  Päällikköjärvi 82,2  Lisko 79,7  Pitkäjärvi 79,6  Korsijärvi 77,6  Hepokkaanjärvi 77  Lahnajärvi 76,7  Luotijärvi 76,6  Särkjärvi 75,3  Korpijärvi 74,9  Ala-Aittaroinen 74,5  Hietajärvi 72,3  Linnajärvi 72,2  Muahjärvi 69,4  Yläjärvi 64,6  Suuri-Särkämäinen 64,4  Hietajärvi 63,5  Naaranki 62,6  Tarsalanjärvi 61  Iso-Montonen 61  Pikku-Tylönen 60,4  Saarijärvi 60,2  Särkijärvi 55,7  Pieni-Vuolinko 55,4  Ylä-Säynätjärvi 52,4  Asumajärvi 52,2  Iso Kangasjärvi 52,1  Linnanen 50,2  Iso Hirvijärvi 47,1  Osonlampi 46,7  Valkiajärvi 45,9  Ala-Säynätjärvi 45,8  Nimetön 44,6  Hietajärvi 43,8  Saarinen 43,6  Lintumainen 43,5  Iso-Vissanen 42,4  Kaihlanen 42,2  Iso-Poikimo 42,2  Tervanen 42,1  Tattalanlampi 40,9  Valkjärvi 40,1  Halpanen 39,6  Saarijärvi 39,5  Pohjalampi 39,1  Iso Mustilampi 38,6  Suojalampi 38,5  Kauhjärvi 37,6  Iso-Surnu 36,8  Iso-Mietiäinen 36,6  Kaatlampi 34  Tinttolanlampi 33,6  Kuojärvi 33,5  Orjuu 33,2  Aslahti 32  Nieluslampi 31,7  Vestjärvi 31,2  Vuorijärvi 30,9  Kaislajärvi 30,8  Leinakka 30,5  Luotojärvi 29,8  Kolmipohja 29,4  Parkko 29,1  Laaja 29,1  Likojärvi 28,8  Ala-Salvanen 28,4  Pieni-Montonen 27,7  Valtonen 27,3  Vehkajärvi 27  Avojärvi 26,7  Majaatlampi 26,4  Palosenlampi 26,3  Säynetlampi 26,1  Metsälampi 26  Nimetön 26  Otramoinen 25,1  Orijärvi 24,8  Kirvesjärvi 24,3  Iso Koijärvi 24  Moisionlampi 23,9  Höytjärvi 23,9  Hulkonlampi 23,7  Iso-Palvanen 23,5  Puimalampi 23,2  Ohmolampi 22,9  Löytynlampi 22,8  Vääräjärvi 22,7  Haukilampi 22,5  Syväjärvi 22  Alainen 21,9  Ylimmäinen Rajajärvi 21,8  Letvelampi (e) 21,7  Laamasti 21,6  Roitonlampi 21,5  Karvas 21,4  Jarunlampi 21  Ylimmäisenlampi 20,4  Hertunlampi 20,3  Asilanlampi 20,2  Iso Ravonlampi 20,1  Suuri-Reittonen 20,1  Sulkio 19,9  Pietlampi 19,9  Särkjärvi 19,6  Konijärvi 19,2  Joutsjärvi 19,1  Niittulahti 19  Halmelampi 19  Iso-Lannoinen 19  Likolampi 18,9  Saari-Kaukonen 18,8  Myllylampi 18,7  Hiehojärvi 18,5  Alimmainen 17,9  Pieni- ja Iso Korpilampi 17,3  Keskimmäinen Raudanlampi 17,2  Raudanlampi 16,9  Valkeusjärvi 16,8  Kaislanki 16,7  Käärelampi 16,7  Hiisilampi 16,6  Valkjärvi 16,5  Haukilampi 16,4  Laajalampi 16,4  Pohoslampi 16,3  Aihostenlampi 16,1  Luorueenlampi 16  Kolonlampi 16  Ylä-Salvanen 15,8  Suuri Linnanen 15,6  Munaudenlampi 15,4  Pitkäjärvi 15,4  Oininginlahti 15,4  Letvelampi (p) 14,9  Kilpilampi 14,8  Suurijärvi 14,7  Löytty 14,6  Alainen 14,4  Kopinonlampi 14,2  Pieni Kangasjärvi 14,2  Suuri Huhtilampi 14,1  Valkeajärvi 14  Melamalampi 13,6  Hepolampi 13,6  Urpolanlampi 13,5  Nimetön 13,4  Aittonen 13,3  Taatiainen 13,3  Toplanen 13,2  Kurkilampi 13,2  Rasimaisenlampi 13,1  Neuhanlampi 12,9  Kaijalampi 12,6  Niittu Vahvanen 12,3  Tarsanlampi 12,3  Iso Ilkojärvi 12,3  Kortelampi 12,2  Ristilampi 12,1  Säynetjärvi 12,1  Repolampi 12,1  Ylä-Aittaroinen 12  Siilinjärvi 11,8  Raudanlampi 11,8  Sarkanen 11,8  Kaituenlampi 11,7  Särkijärvi 11,5  Puhinlampi 11,4  Viitalampi 11,4  Latvalampi 11,3  Sihvonen 11,2  Luukonlampi 11,1  Vehkalampi 11,1  Kaukostenlampi 10,7  Saunalampi 10,6  Pahalampi 10,5  Valkeajärvi 10,5  Ohenlampi 10,5  Kivijärvi 10,4  Peltolampi 10,2  Haukilampi 10  Luotolahti 9,9  Levälampi 9,8  Kortelampi 9,8  Syvälampi 9,8  Tervonen 9,7  Syvänen 9,7  Rahilampi 9,4  Kaidanlampi 9,4  Jousjärvi 9,2  Pikku-Surnu 9,2  Iso-Limma 9,2  Etelälampi 9,2  Kaihunlahti 9  Mäkilampi 8,9  Iso Maijalampi 8,7  Keskimmäinen 8,6  Hulkonlampi 8,6  Haisevinlampi 8,6  Ahvenlampi 8,6  Purulampi 8,5  Myllylampi 8,4  Valkjärvi 8,4  Mustalampi 8,3  Laari 8,2  Siilinjärvi 8,2  Roitonlampi 8,2  Kolmipohjanlampi 8,2  Viranlampi 8,2  Paloinlampi 8,1  Pieni Lietjärvi 7,9  Tukionlampi 7,9  Iso-Haukilampi 7,8  Lahnalampi 7,8  Hepsunlampi 7,8  Kolmisoppi 7,7  Parsamenlampi 7,6  Pieni Hirvijärvi 7,6  Linnaslampi 7,6  Laajalampi 7,5  Vääräjärvi 7,5  Talonlampi 7,4  Säkälampi 7,4  Pieni-Vahvanen 7,3  Laihalampi 7,3  Nimetön 7,2  Ruuhilampi 7,1  Maislampi 7  Kivilampi 7  Vihtalampi 7  Pirttilampi 6,9  Vaivaislampi 6,9  Pyhitty 6,9  Ahvenlampi 6,8  Kortteinen 6,8  Mustajärvi 6,8  Iso Sirkkainlampi 6,7  Kajastinlampi 6,7  Kenkälampi 6,6  Salmijärvi 6,6  Pieni Koijärvi 6,5  Aittero 6,5  Myllylampi 6,4  Tielinen 6,4  Suuri Ahvenlampi 6,4  Palkinlampi 6,3  Putolampi 6,3  Haukilampi 6,3  Valkeisenlampi 6,3  Nikinlampi 6,2  Kyllösenlampi 6,1  Naistinki 6,1  Hauenlampi 6  Laihalampi 6  Vuolenlampi 6  Haukkalampi 5,9  Keskilampi 5,9  Iso Koiralampi 5,8  Kuolampi 5,8  Pieni Huhtilampi 5,8  Kilpuilampi 5,8  Piesanlampi 5,7  Kaarnalampi 5,7  Pieni Kuojärvi 5,7  Syrjälampi 5,7  Täyskänlampi 5,6  Ruokolampi 5,4  Antunlampi 5,4  Sarkanen 5,4  Hurtikonlampi 5,3  Reinikaisenlampi 5,3  Sorvanen 5,3  Kontinlampi 5,3  Kolmisoppi 5,2  Tiilikanlampi 5,2  Pieni-Palvanen 5,2  Kaaterlampi 5,2  Pieni-Poikimo 5,2  Etelälampi 5,2  Ilkojärvi 5,1  Piekonlampi 5,1  Likolampi 5  Saarenluhta 5  Häppälänlampi 5  Hanhilampi 5  Sammallampi 5  Sääskijärvi 5  Pieni-Vissanen 4,9  Syrjälampi 4,9  Rionlampi 4,9  Majavalampi 4,8  Pieni-Lannoinen 4,8  Ehävänlampi 4,8  Kukkarolampi 4,8  Pyyhy 4,7  Ilmatonlampi 4,7  Petru 4,7  Pieni-Reittonen 4,6  Lakilampi 4,6  Ukonlampi 4,6  Kurjenlampi 4,6  Keski-Limma 4,5  Keronlampi 4,5  Kapalampi 4,5  Ahvenlampi 4,5  Suurensuonlampi 4,5  Käähkämälampi 4,5  Salmilampi 4,5  Kolmisoppi 4,5  Pitkälampi 4,4  Kiroka 4,4  Kotilampi 4,4  Pankalampi 4,3  Etelälampi 4,3  Aittaroinen 4,3  Talvilampi 4,2  Lehmilampi 4,2  Rupakonlampi 4,2  Tuklampi 4,2  Kangaslampi 4,1  Ahvenlampi 4,1  Kuokkanen 4,1  Kortelampi 4,1  Koskuenlampi 4  Laihalampi 4  Halmelampi 4  Hirsilampi 4  Pääskynlampi 4  Karkialampi 4  Ekslampi 4  Kaatronlampi 3,9  Likolampi 3,9  Haara-Musti 3,8  Ahvenlampi 3,8  Kaatronlampi 3,8  Ahvenlampi 3,8  Pohoslampi 3,7  Pitkäjärvi 3,6  Talilampi 3,6  Pirttilampi 3,6  Sinilampi 3,6  Kaatrolampi 3,6  Ahvenlampi 3,6  Nimetön 3,5  Likolampi 3,5  Kavolampi 3,5  Eskolampi 3,5  Rummakkolampi 3,5  Hanhilampi 3,4  Likolampi 3,4  Pieni-Laavus 3,4  Kaitalampi 3,4  Likolampi 3,4  Nimetön 3,3  Salttinen 3,2  Levälampi 3,2  Nimetön 3,2  Suuri Salmilampi 3,1  Pieni Putolampi 3,1  Mustalampi 3,1  Tuhkaalampi 3,1  Heiniönlampi(p) 3  Pieni Maijalampi 3  Likolampi 3  Hirvilampi 3  Nimetön 3  Heiniönlampi 3  Hujas 2,9  Kaatranlampi 2,9  Pieni-Musti 2,9  Kovalanlampi 2,9  Maljajärvi 2,9  Ristilampi 2,9  Särkilampi 2,9  Pirttilampi (p) 2,8  Kemplampi 2,8  Onkilampi 2,8  Pyöriälampi 2,8  Luupio 2,8  Veisjärvi 2,8  Pieni Sirkkainlampi 2,8  Pyhälampi 2,8  Haukilampi 2,7  Orilampi 2,7  Syynytlampi 2,6  Kyyhkäränlampi 2,6  Lehmälampi 2,6  Kaatronlampi 2,6  Pieni Asumalampi 2,5  Säkkilampi 2,5  Karjalampi 2,5  Laijalampi 2,5  Höytiäinen 2,5  Kilpilampi 2,5  Kurkilampi 2,5  Ahvenlampi 2,5  Pienijärvi 2,4  Tielampi 2,4  Pieni-Vehvaa 2,4  Pahalampi 2,4  Pieni-Mietiäinen 2,4  Latvalampi 2,3  Vääräjärvi 2,3  Syvälampi 2,3  Sopukkalampi 2,3  Kinnarinlampi 2,3  Pieni-Valkeus 2,3  Hepolampi 2,2  Pieni-Limma 2,2  Kärppälampi 2,2  Haukilampi 2,2  Jokilampi 2,2  Pieni Tukionlampi 2,2  Pirlampi 2,2  Nimetön 2,2  Kyyslampi 2,2  Aluslampi 2,1  Väärälampi 2,1  Pieni Säynätjärvi 2,1  Ahvenlampi 2,1  Pirttilampi 2,1  Toriseva 2,1  Läpsöistenlampi 2,1  Tonninlampi 2,1  Haukilampi 2,1  Kirstinlampi 2,1  Heiskanlampi 2,1  Kansanlampi 2  Terättömänlampi 2  Särkilampi 2  Pieni Säynetlampi 2  Pirttilampi 2  Pirttilampi (e) 2  Kortelampi 2  Roikosenlampi 2  Palkolampi 1,9  Päijä 1,9  Katronlampi 1,9  Jukalampi 1,9  Suuri-Kaatranlampi 1,9  Pitkälampi 1,9  Tilkonlampi 1,9  Rääveli 1,9  Pentlampi 1,8  Virstalampi 1,8  Pitkälampi 1,8  Karjalampi 1,8  Lehmilampi 1,8  Mustalampi 1,8  Toivarinlampi 1,8  Pyöreälampi 1,8  Ahvenlampi 1,8  Käpylampi 1,8  Költönlampi 1,8  Väärälampi 1,8  Heikanlampi 1,7  Paskolampi 1,7  Käykönlampi 1,7  Kalaton 1,7  Tervalampi 1,7  Heinälampi 1,7  Iso Puikkolampi 1,7  Matolampi 1,6  Metsälampi 1,6  Lehmälampi 1,6  Postlampi 1,6  Pikonlampi 1,6  Huisteri 1,6  Haukilampi 1,6  Huitinlampi 1,6  Pieni Kirveslampi 1,6  Ukonlampi 1,6  Hasulampi 1,6  Haukilampi 1,5  Haukilampi 1,5  Likolampi 1,5  Särkilampi 1,5  Hepolampi 1,5  Akkalampi 1,5  Soijärvi 1,5  Liirilampi 1,5  Mustalampi 1,5  Rääpyslampi 1,5  Mustalampi 1,5  Käärmelampi 1,5  Rojalampi 1,5  Ainapohjatonlampi 1,4  Rättönen 1,4  Käärmelampi 1,4  Kevonlampi 1,4  Pieni-Siltanen 1,4  Pieni-Mujunen 1,4  Tallampi 1,4  Rapiolampi 1,4  Majatlampi 1,4  Sikolampi 1,4  Pentinlampi 1,3  Syrjälampi 1,3  Hiidenlampi 1,3  Salkolampi 1,3  Heinälampi 1,3  Virinlampi 1,3  Nimetön 1,3  Tuppuralanlampi 1,3  Ristilampi 1,2  Kortelampi 1,2  Pieni Ekslampi 1,2  Pieni Viitalampi 1,2  Etelä-Hälvänen 1,2  Lehmilampi 1,2  Pahalampi 1,2  Totlampi 1,2  Särkilampi 1,2  Nippeli 1,2  Sammakkolampi 1,2  Sammakkolampi 1,1  Nurmilampi 1,1  Oravalampi 1,1  Latikko 1,1  Särkijärvi 1,1  Pieni-Ohmo 1,1  Mustalampi 1,1  Pieni Ahvenlampi 1  Luulampi 1  Ahvenlampi 1  Pahalampi 1  Hirsilampi 1  Nimetön 1  Mäenaluslampi 1  Paananlampi 1  Haukilampi 1  Kalliolampi 1  Nimetön 1  Kurkilampi 0,9  Rantoinlampi 0,9  Kaijanlampi 0,9  Pukkilampi 0,9  Mustalampi 0,9  Teerilampi 0,8  Pieni Ravonlampi 0,8  Sydänmaanlampi 0,8  Nimetön 0,8  Kovalampi 0,7  Konsoppi 0,7  Paskolammi 0,6  Ahvenlampi 0,2 

Huom. osa kuntien raja-alueilla sijaitsevista järvistä löytyy Mikkelin naapurikuntien sivuilta.

Mikkeli Joet ja kosket

Läsänkoski 4,1km, keskivirtaama 0m3/s
Törmäjoki-Hännilänjoki 3,5km, keskivirtaama 0m3/s
Emolanjoki 3,2km, keskivirtaama 0m3/s
Korpijoki 3km, keskivirtaama 0m3/s
Sirkkapuro 1,6km, keskivirtaama 0m3/s

Mikkeli kalaistutukset 2010-2023

Mikkelin järviin on istutettu vuosina 2010-2023 669650 kuhaa, 700 järvilohta, 20199 järvitaimenta, 8490 harjusta, 16413 kirjolohta, 383926 planktonsiikaa, 10550 järvisiikaa, 200 karppia, 4052 rapua sekä 1800 ankeriasta 711 istutuserässä 93 eri järveen. Löydät istutusmäärät, painot, pituudet sekä istutusvuodet Mikkelin kalaistutuksista vuosilta 2010-2023 järvien sivuilta.

Saat istutustiedot käyttöösi hankkimalla tunnukset täydellisille sivuille

Mikkelin järvien vedenlaatu 1970-2021

Löydät Mikkelin järvien vedenlaadun (Väri, rehevyys, näkösyvyys) kehittymisen vuosilta 1970-2021 järvien sivuilta. Vuosien 2022-2023 vedenlaatutiedot päivitetään sivuille vuoden 2024 alussa.

Hanki Mikkelin kalastuslupa lupakaupastamme

Valtion luvat

Nyt saatavilla!

Kalastonhoitomaksu 2024 (kalakortti) kalastuslupa

  Hanki Lupa 47 €/vuosi, 16 €/viikko ja 6 €/päivä

Näytä tarvittavat kalastusluvat vuonna 2024

X    

KALAPAIKKA.NET LUPAKAUPPA

Taydelliset sivut maksutta kaupanpäälle

Lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta saat käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna www.fishing.fi ja www.kalapaikka.net sivustoilla paljon mielenkiintoisia lisäpalveluja mm:

  • Virtaamat ja vedenkorkeus

  • Tietoja kalaistutuksista ja vedenlaadusta

  • Syvyyskartat, ilmakuvat, kohdevideot yms.

Lupakaupastamme voit hankkia mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2024.

Hanki lupia - tunnukset 0

Onko lupasi jo kunnossa? Voit myös ostaa täydelliset sivut käyttöösi myös erikseen.

Osta tunnukset 11 99 €

KALASTUSLUVAT.KALAPAIKKA.NET


© KalapaikkaNet 1998-2024

Hanki tunnukset täydellisille sivuille