Kopsuon kylä- ja kalapäivä 2006
Kala- ja kyläpäivä vietettiin 8.7. Honkamäen tilan pihapiirissä. Kauniissa ja jopa helteisessä säässä tilaisuuteen osallistui lähes 50 kyläläistä ja kesäasukasta.

Tilaisuuden aluksi Erkki Honkamäelle luovutettiin Etelä-Päijänteen kalastusalueen myöntämä hopeinen Kinis-ansiomerkki ja kunniakirja pitkä-aikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta kalatalouden hyväksi.

Petri Mäkinen Hämeen Kalatalouskeskuksesta ja Jukka Ahonen Kopsuon kalastuskunnasta kertoivat edellisenä yönä suoritetun koeravustuksen tuloksista. Päijänteeseen oli laitettu 50 mertaa ja saalis oli yhteensä 82 rapua. Petri Mäkinen esitteli lisäksi erilaisia kalastus- ja ravustusvälineitä.

Katja Viitaniemi Vesihuoltohanke/ProAgria Hämeestä kertoi kesämökkien vesihuoltojärjestelmistä ja niille asetetuista vaatimuksista.

Tilaisuuden loppupuolella päiville osallistuneilla oli kahvitarjoilun lomassa mahdollisuus tutustua Hokamäen tilan vanhoihin maataloustyökaluihin, kuten hevoskiertoiseen puimalaitteeseen ja muihin hyvin kiinnostaviin koneisiin ja työvälineisiin.

(Kuvat Matti Lehtinen)