Kosken Istukaslajeina ovat harjus sekä kirjolohi.
Luontaisia saalislajeja ovat harjus, säynävä sekä taimen.
Sallittuja kalastusmenetelmiä koskessa ovat heittokalastus sekä perhokalastus.
Palveluvarustukseen kuuluvat tulipaikka (2), kota sekä veneenlaskuluiska.
Pohjois-Karjalan lintuvesistä uusi julkaisu28.09.2009
Pohjois-Savon ympäristökeskus on myöntänyt Koillis-Savon Ympäristöhuolto Oy:lle EU-rahoitusta Juankosken jätevedenpuhdistamon muutostöihin. Myönnetty EAKR- rahoitus sekä valtion rahoitus on yhteens&au...
Maatalousalueiden yleissuunnittelua Taipaleenjoella ja Sysmänjoella16.03.2010
Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (ELY-keskus) on julkaistu Liperin Taipaleenjoen ja Sysmänjoen alueella tehty maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen yleissuunnitelma. Suunnittelun tavoi...
Ylä-Savoon lennätetään ankeriaita Englannista14.08.2017
Kalatalouden Keskusliitto tuo Englannista pyydettyjä ankeriaita Suomeen. Tänä vuonna Suomen vesiin istutetaan 120 500 ankeriaanpoikasta. Istutuksilla tuetaan Suomen ankeriaskantaa.
Pohjois-Savoon tuodaan tällä viikol...
Pielisen selkävesille istutetaan lohenpoikasia autolautalta17.05.2010
Jo kolmatta vuotta jatkuvassa järvilohi- ja taimenistutushankkeessa kokeillaan antaako istukkaiden levittäminen suoraan Pielisen selkävesille rannalta tehtäviä istutuksia paremman tuloksen. T-ankkurimerkeillä merkittyj&a...
Höytiäisestä pukkaa kalaa23.02.2010
Höytiäisen hyvät kala-apajat houkuttelevat viehe- ja verkkokalastajia. Järvelle myytyjen kalastuslupien määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Viime vuonna viehekalastukseen myytiin noin tuhat lupaa ja seisoville pyydyks...
Kuha hyötyy helteistä, taimen kärsii30.07.2010
Kalastajien mukaan tänä kesänä on tullut erityisen hyvin kuhaa ja ahventa, innokkaimmat puhuvat ennätyskesästä. Sen sijaan taimenen tilanne voi heiketä entisestään.
Pohjois-Savon kalastusv...
Keyritynjärven kunnostustyöt käynnistyivät Rautavaaralla28.02.2011
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on aloittanut Rautavaaran kirkonkylän tuntumassa sijaitsevan Keyritynjärven kunnostustyöt. Kunnostuksen tavoitteena on kohentaa järven maisemallista...
Pelastetaan järvilohi -kampanja nostaa esiin järvilohen hätätilan14.03.2023
Saimaalla ja Pielisellä elävä äärimmäisen uhanalainen järvilohi on todellisessa vaarassa kuolla sukupuuttoon. Viimeisimmän viiden vuosikymmenen aikana järvilohikanta on ollut täysin riippuvainen vilje...
Matti Sipponen Järvi-Suomen kalatalouspäälliköksi08.01.2015
Pohjois-Savon elinkeino, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) kalatalouspäällikön tehtävään on valittu 1.1.2015 - 31.12.2019 dosentti, filosofian tohtori Matti Sipponen. Hän toimi aiemmin Keski-Suomen ELY-keskuksen kalatalouspäällikkönä. Tätä...
Pohjois-Savon kalastusmatkailu on lapsenkengissä01.06.2010
Pohjois-Savossa kalastusmatkailu on jäänyt melko vaatimattomaksi elinkeinoksi laajoista vesistöalueista huolimatta. Kalastusta tarjoavia ohjelmapalveluyrityksiä maakunnassa on vain viitisentoista ja ammattimaisia kalastusoppaita p...
Ravustuskausi alkaa 21.717.07.2013
Ravustuskausi käynnistyy 21.7.2013 klo 12 ja jatkuu lokakuun loppuun saakka. Monin paikoin lämmin alkukesä joudutti rapujen kuorenvaihtoja, ja ravut ovat jo liikkeellä. Joki- ja täplärapuja odotetaan saaliiksi suun...
Rapujen hinta valui alas06.09.2009
"Täpläravun pyyntihinta on laskenut paikoin jopa 25 senttiin kappaleelta, kertoo Pohjois-Savon TE-keskuksen ylitarkastaja Heikki Oksman ..."...
Rapukantojen hoito aiempaa suunnitelmallisemmaksi16.07.2014
Pohjois-Savoon laaditaan koko maakuntaa koskeva rapukantojen hoitosuunnitelma. Suunnitelman laatii Itä-Suomen yliopisto. Hoitosuunnitelmassa selvitetään kalastusaluekohtaisesti rapukantojen hoitomahdollisuudet.
Tuore...
Hyvä rapukausi päättymässä29.10.2010
Lokakuun loppuun päättyvä ravustuskausi on sujunut Pohjois-Savossa hyvin. Lämpimän kesän ansiosta ravut vaihtoivat kuoren varhain ja heinäkuun lopulla alkaneen pyyntikauden alussa saatiin jo hyviä saaliita....
Kalastuspäivä veti hyvin nuoria Kuopiossa26.08.2009
Lokakuun loppuun päättyvä ravustuskausi on sujunut Pohjois-Savossa hyvin. Lämpimän kesän ansiosta ravut vaihtoivat kuoren varhain ja heinäkuun lopulla alkaneen pyyntikauden alussa saatiin jo hyviä saaliita....
Saat kohteen Syvyyskartta / peruskartta tiedot kirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2023. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta
tästä.
Kalaistutukset Vaikkojoki Kärenkoski vuosina 2010 - 2021
Uutta 2022!
Saat tiedot istutetuista kalalajeista, istukkaiden koosta sekä istutusajankohdistakirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2023. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta
tästä.
Kalaistutukset Vaikkojoki Kärenkoski vuosina 2010 - 2021
Uutta 2022!
Säännöt Vaikkojoki
Uistelussa 1 uistin/lupa
Alamitat Vaikkojoki
Taimen 60 cm,
Harjus 35 cm,
Sallitut kalastusmenetelmät
Heittokalastus sekä perhokalastus.
Vaikkojoki kalastus kalastuslupa säännöt kalaistutukset vedenlaatu lomamökit Juuka Pohjois-Karjala Itä-Suomi