Kosken Istukaslajeina ovat kirjolohi, kuha sekä taimen.
Luontaisia saalislajeja ovat harjus, siika sekä taimen.
Sallittuja kalastusmenetelmiä koskessa ovat heittokalastus sekä perhokalastus.
Palveluvarustukseen kuuluvat laavu ((useita)), tulipaikka ((useita)), veneenlaskuluiska, majoitus kohteen rannalla sekä venevuokraus.
Ruunaankosket Lähistön
uutisia
Uhanalaisten lohikalojen elinmahdollisuuksia elvytetään Järvi-Suomessa15.06.2017
Kalojen vaellusmahdollisuuksien palauttamista tuetaan Järvi-Suomessa kymmenessä kalatiehankkeessa. Muita kalataloudellisia kunnostushankkeita on kaikkiaan yli 50 jokikohteessa.
Järvi-Suomessa on parhaillaan käynniss&a...
Uhanalaisten jarvilohi- ja taimenkantojen elvytys etenee Lieksanjoella14.06.2021
Suomen ensimmäinen vaelluspoikasten alasvaelluksen mahdollistava kiinniottolaite vihitään käyttöön Kemijoki Oy:n Pankakosken voimalaitoksella 14.6. Alasvaellusratkaisu on tuorein esimerkki Lieksanjoen vesistön vaell...
RKTL:n kalaistutukset alkavat rannikkojokiin ja Vuoksen vesistöalueelle25.04.2013
RKTL istuttaa keväällä 2013 noin 121 000 lohen, järvilohen ja meritaimenen 1-vuotiasta poikasta sekä noin 453 000 vaelluspoikasta. Istutuksilla vahvistetaan ja elvytetään uhanalaisia kalakantoja. Näin kompensoi...
Pelastetaan järvilohi -kampanja nostaa esiin järvilohen hätätilan14.03.2023
Saimaalla ja Pielisellä elävä äärimmäisen uhanalainen järvilohi on todellisessa vaarassa kuolla sukupuuttoon. Viimeisimmän viiden vuosikymmenen aikana järvilohikanta on ollut täysin riippuvainen vilje...
Pielisen selkävesille istutetaan lohenpoikasia autolautalta17.05.2010
Jo kolmatta vuotta jatkuvassa järvilohi- ja taimenistutushankkeessa kokeillaan antaako istukkaiden levittäminen suoraan Pielisen selkävesille rannalta tehtäviä istutuksia paremman tuloksen. T-ankkurimerkeillä merkittyj&a...
Uhanalainen Saimaan jarvilohi on saatu lisaantymään luonnossa13.10.2020
Luonnonvarakeskus (Luke) on selvittänyt, onko Saimaan järvilohen luontaisen lisääntymisen palauttaminen mahdollista kannan elinkelpoisuuden ja geneettisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Vuosina 2013–2020 toteute...
Ala-Koitajoelle lennätetään soraa – työ Saimaan järvilohen palauttamiseksi jatkuu15.04.2015
Pohjois-Karjalassa jatketaan Ala-Koitajoen uoman kunnostuksia äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen palauttamiseksi. Kuusamonkoskelle ja Räväkänkoskelle levitetään helikopterilla soraa, jota järvilohi tarvitsee kutu- ja poikasalueilla. Kunnostus...
Voimalaitoksille lisää kalatalousmaksuja21.04.2011
Vaasan hallinto-oikeuden antamat päätökset Pamilon, Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten kalatalousvelvoitteista tuovat lisää varoja järvilohen ja muiden lohikalakantojen hoitoon. Huhtikuun 11. päivänä annet...
Höytiäisestä pukkaa kalaa23.02.2010
Höytiäisen hyvät kala-apajat houkuttelevat viehe- ja verkkokalastajia. Järvelle myytyjen kalastuslupien määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Viime vuonna viehekalastukseen myytiin noin tuhat lupaa ja seisoville pyydyks...
Pielisjoen järvilohen emokalapyynnissä ennätystulos26.10.2017
Luonnonvarakeskuksen (Luke) järjestämässä vuotuisessa kutulohien pyynnissä on saatu ennätyksellinen määrä järvilohia. Järvialueilla kasvaneita kutukaloja pyydettiin lähes 250, kun koko...
Järvilohi vaeltaa uskomattoman pitkiä matkoja07.01.2010
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella on tutkittu järvilohen vaellusta uuden tekniikan avulla muutaman vuoden ajan. Tärkeä tutkimuskala on ollut naaraslohi nro 63, joka pyydettiin ensimmäisen kerran Sulkavan Tuohiselält...
Turvepäästöt kalojen joukkokuoleman takana?16.11.2010
Turvetuotannon päästöjen epäillään aiheuttaneen kalojen joukkokuoleman Kontiolahden Selkiellä. Jukajoen kalat kuolivat joukoittain loppukesällä ja Ely-keskuksen tutkimusten mukaan syynä ovat olleet l&...
Kevään 2011 velvoiteistutukset ovat alkaneet03.05.2011
Pohjois-Karjalan kalataloudellisten velvoitteiden hoitoon liittyvät kalojen velvoiteistutukset alkoivat jälleen heti vapun jälkeen.
ELY-keskus huolehtii vesi- ja ympäristölupaviranomaisten määräämien ...
Saimaan järvilohen emokalamäärä jäi tavoitellusta19.10.2012
Järvilohen ja -taimenen emokalapyynti on saatu päätökseen Pielis- ja Lieksanjoella. Pielisjoelta saaliiksi saatiin yhteensä 63 järvilohta ja 7 järvitaimenta ja Lieksanjoelta 22 järvilohta ja 13 järvitaimen...
Kestävän kalastuksen viehe 2012 -kilpailu on ratkennut18.12.2012
Saimaan lohikalat -hanke järjesti kuluneena vuonna yhteistyössä Erä-lehden kanssa viehekilpailun. Kilpailun tarkoituksena oli haastaa vieheiden valmistajat ja kalastajat pohtimaan, kuinka vieheistä kaloille aiheu...
Kevään velvoitekalaistutukset ovat alkaneet Järvi-Suomen alueella14.05.2019
Pohjois-Savon ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalatalouspalveluiden kalatalousmaksuilla tehtävät velvoiteistutukset ovat alkaneet. Velvoiteistutuksien tarkoituksena on vähentää kalastuksesta ja kalakannoille esimerkiksi j&aum...
Saimaan järvilohen emokalasaalis notkahti02.11.2010
Emokalamäärä ja poikasistutukset
Järvilohen emokalapyynnin tulos Pielisjoessa tänä syksynä oli edellisvuosia heikompi. Saalis oli vain 28 emokalaa. Samaa tasoa oleva emokalamäärä saatiin v...
Ajankohtaista Ruunaankosket
Uhanalaisten jarvilohi- ja taimenkantojen elvytys etenee Lieksanjoella14.06.2021
Suomen ensimmäinen vaelluspoikasten alasvaelluksen mahdollistava kiinniottolaite vihitään käyttöön Kemijoki Oy:n Pankakosken voimalaitoksella 14.6. Alasvaellusratkaisu on tuorein esimerkki Lieksanjoen vesistön vaell...
Kevään 2011 velvoiteistutukset ovat alkaneet03.05.2011
Pohjois-Karjalan kalataloudellisten velvoitteiden hoitoon liittyvät kalojen velvoiteistutukset alkoivat jälleen heti vapun jälkeen.
ELY-keskus huolehtii vesi- ja ympäristölupaviranomaisten määräämien ...
Saat kohteen Syvyyskartta / peruskartta tiedot kirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2023. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta
tästä.
Saat tiedot istutetuista kalalajeista, istukkaiden koosta sekä istutusajankohdistakirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2023. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta
tästä.
Kalaistutukset Ruunaankosket vuosina 2010 - 2021
Uutta 2022!
Saat tiedot istutetuista kalalajeista, istukkaiden koosta sekä istutusajankohdistakirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2023. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta
tästä.
Kalaistutukset Ruunaankosket vuosina 2010 - 2021
Uutta 2022!
Säännöt Ruunaankosket
Alamitat harjus 40 cm, rasvaeväleikattu taimen 50 cm, kuha 45 cm. Luvalla saa käyttää 2 vapaa tai siimaa. Moottoriveneen käyttö kielletty. ankkurointi ja luononsyötit kielletty koskialueilla
Sallitut kalastusmenetelmät
Heittokalastus sekä perhokalastus.
Ruunaankosket kalastus kalastuslupa säännöt kalaistutukset vedenlaatu lomamökit Lieksa Pohjois-Karjala Itä-Suomi