Valtimo kalastus vuonna 2023: Näiltä sivuilta löydät tietoja Valtimon kalastusluvista, ajankohtaisista kalastus asioista, eri kalapaikoista, koskikalastuskohteista, järvikalastuskohteista, kalastusmatkailuyrityksistä, kalastuskunnista, kalastusseuroista sekä voit seurata kalatalous ja vesiympäristö uutisia Valtimossa. Sivustomme on suunnattu kalastajille, kalastusmatkailijoille, kalaveden omistajille, loma-asukkaille ja kaikille jotka ovat kiinnostuneet mitä kotivesien kalastuksessa tapahtuu Valtimossa vuonna 2023.
Valtion kalastonhoitomaksujen hinnat pysyivät samoina kuin vuonna 2024. Vuoden kalastonhoitomaksu on vuonna 2024 47 €, 16 euroa seitsemältä vuorokaudelta ja 6 euroa vuorokaudelta.
Kalastonhoitomaksu 2023 kalastuslupa oikeuttaa viehekalastamiseen yhdellä vavalla ja vieheellä lähes koko Valtimo kunnan alueella. Tarvitset aina tämän kalastusluvan myös muuhun kalastukseen varsinaisen kalastusluvan lisäksi jos olet 18-64 vuotias. Tätä kalastuslupaa ei tarvita pilkkimiseen ja ongintaan.
Katso mitä muita kalastuslupia tarvitset Valtimossa vuonna 2024. Muiden Valtimon kalastuskohteiden kalastusluvat päivitetään ajan tasalle kevään aikana.
Valtion kalastonhoitomaksujen eli ns kalakorttien hinnat pysyivät samoina kuin vuonna 2023. Vuoden kalastonhoitomaksu on nyt 47 €, 16 euroa seitsemältä vuorokaudelta ja 6 euroa vuorokaudelta. Katso mitä muita kalastuslupia tarvitset Valtimossa vuonna 2024. Muiden Valtimon kalastuskohteiden kalastusluvat päivitetään ajan tasalle kevään aikana.
Hanki kalastonhoitomaksu 2024 nyt ja saat käyttöösi sivustojemme mielenkiintoiset lisäpalvelut (mm. istutukset) vuosiksi 2023 - 2024
Kalastus Suomessa uutinen 2.11.2023
Valtimon kalastusmatkailua ja kalastuskohteita esittelevä finland.fishing.fi sivusto on avattu. Suomenkielisen www.fishing.fi kalastusmatkailusivuston englanninkielisessä kalastus tietopaketissa on kokoa yli 38000 sivua. Suomeen odotetaan taas runsain mitoin kansainvälisiä kalastusmatkailijoita koronarajoitusten poistuttua. Valtimon englanninkieliset kalastusmatkailusivut. Valtimon Suomenkieliset kalastusmatkailusivut.
Kalastus Suomessa uutinen 10.3.2022
Onko mökkijärvesi vesi kirkastunut vuosien mittaan? Uhkaako rehevöityminen kalajärveäsi? Minkä väriset uistimet kannattaisi ottaa matkaan uudelle järvelle? ...
Sivuillemme on nyt päivitetty ympäristöhallinnon kokoamat vedenlaatutiedot vuosilta 1970 - 2021 yli 14000 tuhannesta järvestä.
15.2.2022
Sivuillemme on nyt päivitetty kalataloushallinnon kokoamia järvien kalaistutustietoja vuosilta 2010 - 2021. Saat tiedot istutetuista kalalajeista, istukkaiden koosta sekä istutusajankohdista. Istutustietoja löytyy
Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Kanta-Hämeen, Keski-Pohjanmaa, Keski-Suomen, Kymenlaakson ,Pirkanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon sekä Päijät-Hämeen maakuntien järvistä. Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin päivitetyt tiedot tulevat sivuille myöhemmin.
4.5.2022
Palokin koskireitin kalatalousratkaisujen vaikutuksia selvitettiin
Palokin koskireitin ja vesivoimalaitoksen kalatalousratkaisuihin kytkeytyvistä kehittämismahdollisuuksista valmistui viranomaisten selvityst...
17.05.2023
Etelä-Savo
Pohjois-Karjala
Pohjois-Savo ja
Heinävesi
Etelä-Savo
kalastus
Verkkokalastuskielto Saimaan norppa-alueilla alkaa 15.4.
Verkkokalastuskielto alkaa lauantaina noin 2 920 km2 alueella, kattaen suurimman osan Saimaasta. Rajoitusalue perustuu havaittujen poikaspesien ymp&au...
13.04.2023
Etelä-Savo
Pohjois-Karjala
Pohjois-Savo ja
Taipalsaari
Etelä-Karjala
kalastus
Pelastetaan järvilohi -kampanja nostaa esiin järvilohen hätätilan
Saimaalla ja Pielisellä elävä äärimmäisen uhanalainen järvilohi on todellisessa vaarassa kuolla sukupuuttoon. Viime...
14.03.2023
Etelä-Karjala
Etelä-Savo
Pohjois-Karjala
Pohjois-Savo
Lieksa ja
Taipalsaari
Etelä-Karjala
kalastus
Saimaan uudet kalastusrajoitukset – Asetus astuu voimaan lauantaina 8.5.2021
Asetus Saimaan kalastusrajoituksista hyväksyttiin valtioneuvoston istunnossa torstaina. Uusi asetus tulee voimaan 8.5.2021. Asetuksella m&a...
06.05.2021
Etelä-Karjala
Etelä-Savo
Pohjois-Karjala ja
Rantasalmi
Etelä-Savo
kalastus
Löydetyt kutupesät antavat toivoa järvilohen ja -taimenen elvytystoimien onnistumisesta
Pielisjoen Laurinvirrasta Pohjois-Karjalassa on saatu ensimmäisiä lupaavia tietoja uhanalaisten järvilohen ja -taimenen elvytystoimien ...
18.02.2021
Pohjois-Karjala ja
Kontiolahti
Pohjois-Karjala
kalastus
Joensuun kosket,
Pielisjoen viehelupa,
Järvi-Suomeen jaettiin noin 1,16 miljoonaa euroa avustuksia kalataloushankkeisiin
Pohjois-Savon ELY-keskus on jakanut kevään 2020 aikana Järvi-Suomen alueen kalatalousviranomaisena Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa,...
03.06.2020
Etelä-Savo
Kanta-Häme
Keski-Suomi
Päijät-Häme
Pirkanmaa
Pohjois-Karjala ja
Pohjois-Savo
Itä-Suomi
kalastus
Valtimossa on yhteensä 170 järveä sekä lukuisia pienempiä lampia. Kymmenen suurinta Valtimon järveä ovat:
Haapajärvi 601,1 (ha)
Koppelojärvi 470,7 (ha)
Valtimojärvi 400,5 (ha)
Ylä-Valtimojärvi 186,7 (ha)
Autiojärvi 134,1 (ha)
Sivakkajärvi 103,9 (ha)
Pieni Valtimojärvi 74,2 (ha)
Tulijärvi 63,7 (ha)
Kivijärvi 61,1 (ha)
Nuolijärvi 54,2 (ha)
Muut Valtimon järvet ovat Syrjä 52,2 Polvijärvi 49,5 Karhujärvi 49,3 Pieni-Uramo 44,7 Salmijärvi 40,8 Pohjajärvi 39,7 Kalajärvi 38,7 Suojärvi 36,4 Koivujärvi 33,2 Patojärvi 33,2 Sorsajärvi 33,1 Murtojärvi 29,8 Ristijärvi 29,8 Kalliojärvi 25 Kuusijärvi 24,5 Halmejärvi 24,3 Kortejärvi 22,9 Ylimmäinen Jokijärvi 20,4 Ylimmäinen Verkkojärvi 20,1 Alasenjärvi 19,7 Peurajärvi 18,9 Puukarinjärvi 18,1 Ahojärvi 17,2 Sarvilampi 17 Matalajärvi 15,9 Hiirenlampi 15,6 Kolmisoppi 15,6 Kerilampi 15,2 Ylä-Kolkonjärvi 14,9 Hoikanlampi 14,2 Pajujärvi 14,1 Alimmainen Verkkojärvi 13,7 Kolmisoppi 12,8 Ylimmäisenlampi 9,3 Vehkalampi 9,3 Heinäjärvi 8,1 Pieni Kalajärvi 8 Jalaslampi 7,8 Petäjäjärvi 7,3 Syrjälampi 6,7 Mustalampi 6,5 Haravalampi 6,5 Matojärvi 6,3 Tetrilampi 6,1 Murtojärvi 5,9 Katajalampi 5,8 Jokilampi 5,8 Maikonlahti 5,7 Kaatiolampi 5,6 Riitalampi 5,4 Koskenlampi 5,4 Kansikkolampi 5,3 Valkealampi 5,3 Ali-Jokijärvi 4,8 Iso Kivilampi 4,7 Saarilampi 4,7 Susilampi 4,6 Kalliolampi 4,4 Hoikkalampi 4,2 Löytöjärvi 4,1 Ruostelampi 4,1 Lipaslampi 3,9 Suolampi 3,8 Ala-Kolkonjärvi 3,7 Syvälammi (p) 3,6 Peuralampi 3,6 Niemilampi 3,6 Päälampi 3,4 Ellinlahti 3,3 Juomalampi 3,3 Peuralampi 3,3 Koiralampi 3,3 Havukkalampi 3,2 Siikalampi 3,1 Rumonlampi 2,9 Autiolampi 2,8 Ylälampare 2,8 Iso Teerilampi 2,7 Varislampi 2,6 Särkilampi 2,5 Peuralampi 2,4 Sormusenlampi 2,4 Pahakalanlampi 2,3 Iso Riihilampi 2,2 Joutenjärvi 2,2 Sormusenlampi 2,2 Sirppilampi 2,1 Ruunalampi 2 Rahkolanlampi 2 Luokkilampi 2 Iso Hanhilampi 1,9 Pitkä Nälkälampi 1,8 Niittylampi 1,8 Iso Palolampi 1,8 Pukaronlampi 1,8 Särkilampi 1,8 Kokkolampi 1,7 Kuikkalampi 1,7 Iso Pirttilampi 1,7 Riihisuvanto 1,7 Pieni Teerilampi 1,7 Likolampi 1,7 Jussinlampi 1,7 Murtolampi 1,6 Kalliolampi 1,6 Salmilampi 1,6 Saarelanlampi 1,5 Mustalammi (e) 1,5 Nimetön 1,5 Tavilampi 1,5 Väärälampi 1,5 Hanhilampi 1,4 Luodelampi 1,4 Rieskalampi 1,4 Pekinlampi 1,3 Pieni Jalaslampi 1,3 Jysmänlampi 1,3 Pieni Palolampi 1,2 Iso Lassinlampi 1,2 Patalinlampi 1,2 Niittylampi 1,2 Löytölampi 1,2 Jussinlampi 1,2 Kangaslampi 1,2 Nimetön 1,2 Mustalammi (p) 1,2 Kylkeinen 1,2 Kokkolampi 1,1 Piiroilanlampi 1,1 Lehmilampi 1,1 Tervalampi 1,1 Maijanlampi 1,1 Pieni Hanhilampi 1,1 Kalettomanlampi 1 Pahalampi 1 Kaalilampi 1 Saunalampi 1 Valkolampi 1 Heinäjärvi 1 Nimetön 1 Syvälammi (e) 0,9 Ukonkuivuulampi 0,9 Iso Äimälampi 0,9 Verkkolampi 0,8 Kuoppalampi 0,8 Ässälampi 0,8 Lusikkalampi 0,7 Lusikkalampi 0,7 Pieni Äimälampi 0,6 Pennasenlampi 0,5
Huom. osa kuntien raja-alueilla sijaitsevista järvistä löytyy Valtimon naapurikuntien sivuilta.
Valtimon järviin on istutettu vuosina 2010-2022 1495 kirjolohta sekä 33806 planktonsiikaa 32 istutuserässä 16 eri järveen. Löydät istutusmäärät, painot, pituudet sekä istutusvuodet Valtimon kalaistutuksista vuosilta 2010-2021 järvien sivuilta. Vuosien 2022-2023 istutustiedot päivitetään sivuille vuoden 2024 alussa.
Löydät Valtimon järvien vedenlaadun (Väri, rehevyys, näkösyvyys) kehittymisen vuosilta 1970-2021 järvien sivuilta. Vuosien 2022-2023 vedenlaatutiedot päivitetään sivuille vuoden 2024 alussa.