Kosken Istukaslajeina ovat harjus sekä taimen.
Luontaisia saalislajeja ovat harjus, säynävä, siika sekä taimen.
Sallittuja kalastusmenetelmiä koskessa ovat heittokalastus (kalastus veneestä kielletty) sekä perhokalastus.
Palveluvarustukseen kuuluvat laavu, tulipaikka, wc, majoitus kohteen rannalla, kahvila, kioski ( ) sekä ongintalammikko.
Huopanankoski Lähistön
uutisia
Huopanankoskelle halutaan kalastuskeskus01.02.2010
Viitasaari aikoo parantaa Huopanankosken kalastuskeskusta merkittävästi lähivuosina. Alkajaisiksi halutaan laajentaa nykyisen kalastuskeskuksen pinta-alaa tuplasti nykyistä suuremmaksi. Haaveissa on myös maineikkaan kosken hi...
Muikkukannat laskussa, saalista riittää silti useissa järvissä28.06.2012
Suomen muikkukannat ovat pysyneet melko vahvoina koko 2000-luvun. Vuosiluokka 2011 oli kuitenkin selvästi keskimääräistä heikompi Itä-Suomessa ja alle keskitason myös Länsi-Suomessa ja Oulun korkeudella. Lapin ...
Vuokraveneen kuljettajia koulutetaan ja veneitä katsastetaan06.05.2013
Vuodenvaihteessa alkanut pohjoisen Keski-Suomen vesistömatkailuhanke järjestää koulutusta Pohjoisessa Keski-Suomessa.
Vuokraveneenkuljettajakoulutus
Pohjoisen Keski-Suomen vesistömatkailuhanke järjestä...
Keski-Suomen ELY-keskus järjestää kalastuksenvalvojien kokeita15.05.2012
Huhtikuun alussa voimaan tulleen kalastuslain muutoksen myötä kalastuksenvalvojilta vaaditaan erityisen kokeen suorittamista. Keski-Suomen ELY-keskus järjestää kalastuksenvalvojien kokeet torstaina 24.5.2012 Laukaassa...
Myllyuoma poikaspuroksi Viitasaaren Kymönkoskella07.11.2008
Huhtikuun alussa voimaan tulleen kalastuslain muutoksen myötä kalastuksenvalvojilta vaaditaan erityisen kokeen suorittamista. Keski-Suomen ELY-keskus järjestää kalastuksenvalvojien kokeet torstaina 24.5.2012 Laukaassa...
Leukunjoen virtavesikunnostus Kivijärvellä valmistui20.12.2017
Joella tehtiin kuluvan vuoden aikana yli viisi kuukautta konetöitä. Virtakutuisten arvokalojen elinolosuhteita saatiin merkittävästi parannettua. Iso merkitys kunnostuksen onnistumisella oli maanomistajilla, sillä konee...
Leukunjoen kunnostussuunnitelma esittelyyn22.04.2014
Kivijärven osakaskunta teki keväällä 2005 aloitteen Leukunjoen kunnostamisesta ja Leukunlahden tilan parantamisesta. Keväällä 2007 Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus sopivat suunn...
Muikkukannat edelleen melko vahvoja02.06.2009
Suomen muikkukannat ovat olleet melko vahvoja ja vakaita viime vuosina. Syksyn 2008 kutukannat olivat keskiarvoa heikompia, mutta niitä kompensoi samana vuonna syntynyt vähintään keskimääräinen vuosiluokka.
...
Kolkunjoen kunnostus tuo helpotusta Koliman virtavesiluonnolle16.07.2010
Keski-Suomen ELY-keskuksessa on valmistunut Pihtiputaan ja Viitasaaren kuntien alueella virtaavan Kolkunjoen virtavesialueiden kunnostussuunnitelma. Se on ensimmäinen Kolimajärven sivuvesiä koskeva virtavesien kunnostushanke. Täm&...
Siikoja Metsähallituksen vesiin Länsi- ja Itä-Suomessa03.11.2010
Metsähallituksen luontopalvelut on istuttanut luonnonravintolammikossa kasvatettuja, kesänvanhoja, 10–12 senttimetriä pitkiä siianpoikasia Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa ja Saaristomerellä sijaitsev...
Saanijärven alimpien vedenkorkeuksien nostohanke on etenemässä tauon jälkeen30.01.2015
Pihtiputaan kalastuskunta on kokouksessaan päättänyt, että se voi toimia Saanijärven vedenpinnan nostamisen ja Saaninjoen pohjapadon rakentamisen luvan hakijana. Saaninjoen ylimmän kosken niskalle tehtävällä pohjapadolla järven pinta nousisi aiempaa ...
Kalastuksenvalvojakoulutus ja tentti Karstulassa 15.3.201409.03.2014
Pohjoisen Keski-Suomen vesistömatkailuhanke järjestää uuden kalastuslain mukaisen kalastuksenvalvojan koulutuksen ja tutkinnon. Koulutus sopii osakakaskuntien ja kalastuskohteiden kalastusvalvonnasta kiinnostuneille henkilöil...
Keski-Suomen kalastusaluepäivä01.12.2009
Tilaisuus tarjoaa ajankohtaista tietoa ja aktiivista keskustelua viranomaisten, tutkijoiden ja kalavesien käyttäjien välillä. Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti kalastusalueiden, osakaskuntien ja kalatalousjärjestöje...
Keski-Suomen kalastusaluepäivän esitykset11.12.2009
Keski-Suomen kalastusaluepäivää vietettiin torstaina 10.joulukuuta Saarijärvellä. Voit katsoa alustajien esitykset linkeistä.
Kalastusaluepäivän avaus
Kalatalouspäällikkö Matti Sipponen, K...
Saanijärven mataluus haittaa virkistyskäyttöä -18.09.2008
Keski-Suomen kalastusaluepäivää vietettiin torstaina 10.joulukuuta Saarijärvellä. Voit katsoa alustajien esitykset linkeistä.
Kalastusaluepäivän avaus
Kalatalouspäällikkö Matti Sipponen, K...
Neuvottelukunta edistämään Saarijärven reitin vesiensuojelua16.11.2009
Saarijärven reitin vesien tila on herättänyt keskustelua sekä viranomaisten että huolestuneiden kansalaisten keskuudessa. Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmassa Saarijärven reitti on noussut es...
Järvitaimenella seurannan heikoin lisääntymisvuosi vuonna 201107.03.2012
Napapiirin eteläpuolella erittäin uhanalaiseksi luokitellun järvitaimenen kannat heikkenivät edelleen Keski-Suomessa. Kalastus on yhä liian voimakasta, minkä vuoksi poikasmäärät jäävät v&aum...
Järvitaimenella heikko lisääntymisvuosi 201017.03.2011
Napapiirin eteläpuolella erittäin uhanalaiseksi luokitellun järvitaimenen kantojen tilassa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia viime vuosina. Poikkeuksellisen kuuma viime kesä näyttää kuitenkin olleen ongelmallin...
Saat kohteen Syvyyskartta / peruskartta tiedot kirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2023. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta
tästä.
Vuosien 2022-2023 istutustiedot päivitetään sivuille vuoden 2024 alussa
Saat tiedot istutetuista kalalajeista, istukkaiden koosta sekä istutusajankohdistakirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2023. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta
tästä.
Kalaistutukset Huopanankoski vuosina 2010 - 2021
Vuosien 2022-2023 istutustiedot päivitetään sivuille vuoden 2024 alussa
Saat tiedot istutetuista kalalajeista, istukkaiden koosta sekä istutusajankohdistakirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2023. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta
tästä.
Säännöt Huopanankoski
Vuorokausiluvat alkavat klo 18:00. Kaikki taimenet, järvilohet ja harjukset on vapautettava. Vuorokausiluvat alkavat klo 18:00.Kalastus veneestä kielletty !
Alamitat Huopanankoski
Harjus 40 cm,
Kuha 42 cm
Sallitut kalastusmenetelmät
Heittokalastus (kalastus veneestä kielletty) sekä perhokalastus.
Kalastajakiintiö 12
Huopanankoski kalastus kalastuslupa säännöt kalaistutukset vedenlaatu lomamökit Viitasaari Keski-Suomi Länsi-Suomi