Kalastusluvat Vetsijoki 2020

Kausi:Kesäkausi 1.7 - 20.8.
Luparyhmä: Kaikki
HintaKestoLisätiedot
20 €12 tuntia 1 lohikala

Kohdenluvan lisäksi kaikki 18-64-vuotiaat tarvitsevat voimassaolevan
Valtion kalastonhoitomaksun eli kalakortin 2020
Hanki valtion kalastonhoitomaksu 45 €/vuosi, 15 €/viikko, 6 €/päivä
Muut kalastusmuodot
Näytä mitä kalastuslupia tarvitsen muuhun kalastukseen.


Lupa on voimassa seuraavissa vesistöissä: Vetsijoki (0 ha) 

Kalastuslupa myyjät Vetsijoki

Joen Luontaisia saalislajeja ovat harjus, lohi sekä taimen.  

Sallittuja kalastusmenetelmiä joessa ovat heittokalastus sekä perhokalastus.

Vetsijoki Lähistön uutisia


Tenojoen kalastussääntöihin pieniä muutoksia 02.04.2009


Tenojoen luvissa vakinaista asumista ei ratkaista kotikuntalain perusteella 26.05.2009
Korkein hallinto-oikeus on antanut vuodelta 2007 lähtöisin olevan luparatkaisun, jossa oikeus katsoi, ettei ao. henkilölle kuulunut ns. Tenojoen paikkakuntalaisen kalastuslupa. Merkittävää tässä päät&...


Tenojoen paikallisluvan myynti alkoi maanantaina 28.4. 29.04.2008
Korkein hallinto-oikeus on antanut vuodelta 2007 lähtöisin olevan luparatkaisun, jossa oikeus katsoi, ettei ao. henkilölle kuulunut ns. Tenojoen paikkakuntalaisen kalastuslupa. Merkittävää tässä päät&...


Tenojoen kalastuslupien myynti käynnistyy aikaisintaan 15.5.2020 17.04.2020
Tenojoen lupakauppa ei aukea 20.4.2020 kuten aiemmin on ilmoitettu.   Luvanmyynti aloitetaan aikaisintaan 11.5.2020. Koronavirukseen liittyvä poikkeuslainsäädäntö saattaa vielä muuttaa aukeamisajankohtaa. &...


Tenon kalastussäännön tarkistukset tuovat helpotusta lastenlasten kanssa kalastamiseen 26.03.2020
 Valtioneuvosto antoi tänään asetuksen Tenon kalastussääntöön ensi kaudelle tehtävistä tarkistuksista. Muutos lasten lupakäytännössä tuo helpotusta kalastukseen lastenlasten kanssa...


Tenojoelta kaikkien aikojen pienin lohisaalis 22.01.2018
Tenojoen vesistöstä saatiin kalastuskaudella 2017 historiallisen pieni lohisaalis, vajaat 61 tonnia. Saalis jakautui tasan Suomen ja Norjan välillä. Lohisaaliin vähäisyyteen vaikuttivat uudet vuonna 2017 voimaan tulleet ...


Tenojoen kalastusmatkailukausi 10.6.2017 09.06.2017
 Tenojoen kalastusmatkailijoiden kalastuskausi alkaa 10.6. klo 19.00 ja päättyy 10.8. klo 23.59. Kalastusluvat, jotka on ostettu 9.8. ovat voimassa 10.8 klo 23.59 asti. Lupakaupasta on pystynyt ostamaan kalastuslupia, jotka alkavat 10....


Tenon kalastuslupien myynti alkaa 10.4. – kalastussääntöön pieniä muutoksia 05.04.2019
Valtioneuvosto antoi 4.4.2019 asetuksen Tenon kalastussääntöön ensi kaudelle tehtävistä muutoksista ja maa- ja metsätalousministeriö asetuksen Tenon matkailukalastuslupien hinnoista vuonna 2019. Molemmat ...


Tenojoen turistikalastussääntöön ei muutoksia kalastuskaudelle 2016  15.04.2016
Tenojoen ns. turistikalastussääntöön ei tule muutoksia kalastuskaudeksi 2016. Suomi ja Norja käyvät parhaillaan neuvotteluita koko kalastussopimuksen uusimisesta. Tavoitteena on saada uusi kalastussopimus aikaiseksi...


Tenon kalastusmatkailijoiden saalisseuranta avattu 10.06.2013
  Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen verkkosivuilla voi seurata Tenojoen Suomen puolen kalastusmatkailijoiden saalisilmoituksia. Saalisseuranta jatkuu kalastuskauden 2013 loppuun asti.       Verkkopalvelussa on...


Tenojoen ja Näätämöjoen lohisaaliit pienenivät 2011 28.03.2012
Tenojoen vesistön lohisaalis oli vuonna 2011 kaikkiaan 79 tonnia. Saalis oli 40 prosenttia pienempi kuin pitkän aikavälin keskisaalis (130 t) ja 8 tonnia pienempi kuin edellisenä vuonna. Näätämöjoesta lohta saa...


Tenojoen kalastusmatkailijoille 22 tonnin lohisaalis 19.10.2016
 Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan Tenojoen Suomen puolen kalastusmatkailijoiden lohisaalis kaudella 2016 oli 21 700 kiloa. Saalis kasvoi edellisvuodesta seitsemän prosenttia, mutta oli pienempi kuin pitkän aikavälin keski...


Tenojoen turistikalastussääntöön ei tule muutoksia kalastuskaudelle 2014 01.04.2014
 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Finnmarkin lääninhallitus ovat neuvottelujen jälkeen päättäneet, ettei Tenojoen ns. turistikalastussääntöön (kalastussopimuksen...


Tenojoen kalastusmatkailijoiden lohisaalis kasvoi huomattavasti 24.10.2012
Pääsaaliina alle 3 kilon pikkulohet Tenojoen Suomen puolen kalastusmatkailijoiden kauden 2012 lohisaalis oli alustavien tietojen mukaan noin 29 000 kiloa. Edellisvuoteen verrattuna saalis kasvoi yli 50 prosenttia ja oli huomattavasti su...


Tenojoelta 78 tonnia lohta – saalis edelleen keskimääräistä pienempi 24.03.2016
 Kalastuskaudella 2015 Tenojoelta saatiin lohta noin 78 tonnia: Suomen puolelta 43 tonnia ja Norjan puolelta 35 tonnia. Kokonaissaalis väheni molemmissa maissa edellisvuodesta ja oli lähes 40 prosenttia pienempi kuin pitkän aikav&...


Tenojoen pääuoman lohien laskenta käynnistyy 31.05.2018
 Luonnonvarakeskus (Luke) käynnistää touko-kesäkuun vaihteessa Tenojokeen nousevien lohien laskennan Polmakissa, joen Norjan puoleisella osalla. Laskenta toteutetaan nykyaikaisilla kaikuluotaustekniikoilla pitkälti Torni...


Lohien kaikuluotauslaskennat käynnistyneet Tenojoella 06.06.2019
Luonnonvarakeskus (Luke) on jälleen käynnistänyt nousulohien kaikuluotauslaskennat Tenojoella. Lohia lasketaan sekä Tenojoen pääuomassa että Inarijoella. Lisäksi norjalaiset (Norsk Institutt for Naturforskning,...


Muutoksia kuntalaisten kalastus- ja maastoliikennelupiin 15.12.2010
Metsähallitus on uusimassa paikkakuntalaisten maksuttomia, kuntalaisuuden perusteella myönnettäviä lupia kolmessa pohjoisimmassa kunnassa. Nykyisten lupien voimassaolo päättyy tämän vuoden lopussa ja tammikuuss...


Tenon sivuvesistöjen kalastus tehovalvontaan 12.06.2010
Tenon sivuvesistöjen kalastusta valvotaan tehostetusti tällä kalastuskaudella. Lapin rajavartiosto, Lapin TE-keskus ja Metsähallitus lisäävät valvontaa erityisesti lohen kuturauhoituksen aikana syyskuussa. Tehovalvo...


Tenon pienissä sivujoissa runsaasti kutulohia 24.10.2012
Tenon pienissä sivujoissa havaittiin syyskuun alkupuolen pintasukelluslaskennoissa runsaasti kutulohia. Kutuun valmistautuvien naaraslohien määrät olivat kymmenvuotisen seurantahistorian korkeimmat. Ala-Tenoon laskevalla sivuj...

Ajankohtaista Vetsijoki

Lähialueen vesitilanne Vetsijoki


 Virtaama: Tenojoki Utsjoki 

Sijainti, kartat ja ajo-ohjeet Vetsijoki

Saat kohteen Syvyyskartta / peruskartta tiedot kirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2020. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta tästä.
Utsjoki.  Lappi

Vedenlaatutietoja Vetsijoki

maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2020. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta tästä.

Kalaistutukset Vetsijoki

Säännöt Vetsijoki

Ylä-Lapin kuntien ulkopuolelta tuotavat kalastusvälineet on desinfioitava kalatautien leviämisen estämiseksi ennen kalastuksen aloittamista.

Alamitat Vetsijoki

Lohi 30 cm,  Taimen 50 cm,  Harjus 30 cm, 

Sallitut kalastusmenetelmät

Heittokalastus sekä perhokalastus.