Uutisen kohdekunnat ja -vesistöt



Sijaintikartta Peruskartta

Ajankohtaista Osaatko ehkäistä rapuruttoa?

Osaatko ehkäistä rapuruttoa? Lähistön uutisia


Päijänteeseen istutettiin merkittyjä järvitaimenia 13.06.2011
Pohjois-Päijänteelle istutettiin kesäkuun alussa 400 kappaletta merkittyjä järvitaimenia Jyväskylän Voima Oy:n Keljonlahden voimalaitoksen kalatalousmaksuvaroin. Merkintään käytettiin uutta muovista T...


Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on ottanut käyttöön uudentyyppisen t-ankkurimerkin 12.06.2009
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on ottanut käyttöön uudentyyppisen t-ankkurimerkin kalamerkinnöissä. Merkki on valmistettu kokonaan notkeasta muovista, joten se on kalalle parempi kuin perinteinen metallilankainen C...


Verkkokalastukseen rajoituksia Päijänteellä 10.04.2012
Kalastajien verkkojen silmäkokoa rajoitetaan Etelä- ja Keski-Päijänteellä ensi vuoden alussa. Osakaskuntien yhteisellä päätöksell kielletään välikoon eli 36 - 49 millimetrin silmäkoon v...


Rapukausi 2011 – hellekesän 2010 jälkeen odottavalla kannalla 18.07.2011
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) saalisseurantojen mukaan kaudelta 2010 jäi paljon ravustettavaa. Myös alkukesän olosuhteet ovat olleet rapukantojen kehitykselle suotuisat. Arvoituksellista kuitenkin on täplär...


Taimenen elinkierto ei toimi Kymijoen vesistössä 24.09.2014
  Merkittävä osa Kymijoen vesistön villeistä järvitaimenista kalastetaan ennen ensimmäistä kutukertaa. Järviltä saatujen merkkipalautusten perusteella taimenen elinkierto ei toimi kalastuskulttuurilla...


Taimenen merkintäistutusten tulokset heikkenivät Keski-Suomessa 18.05.2010
Taimenen merkintäistutusten tulokset heikkenivät Keski-Suomessa Taimenen Carlin-merkintöjen tulokset ovat huomattavasti heikentyneet Keski-Suomessa 1990-luvulta lähtien. Merkintätulosten heikkeneminen on yleinen ilmiö...


Muikkukannat vahvoja varsinkin pohjoisessa 14.06.2011
Suomen muikkukannat ovat olleet melko vahvoja ja vakaita viime vuosina, eikä oleellisia muutoksia ole näköpiirissä. Syksyn 2010 kutukannat olivat Etelä-Suomessa likimain keskimääräiset ja Pohjois-Suomessa keski...


Keski-Suomen järvitaimenkannassa pientä kasvua 11.05.2016
Uhanalaisen järvitaimenen poikastiheydet ovat kasvaneet ja kutupesien määrä on lisääntynyt selkeästi Keski-Suomen vesistöissä vuonna 2015 verrattuna edellisvuoteen. Pitkällä aikavälillä...


Kalamerkinnät ja paikkatietomenetelmät hoitosuunnitelmien teon apuna 18.10.2019
 Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusi raportti avaa Suomessa kerätyn laajan kalamerkintäaineiston käyttömahdollisuuksia käynnistymässä olevien kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmien laadinnassa....


Keski-Suomen kalastusaluepäivän esitykset 07.12.2007
 Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusi raportti avaa Suomessa kerätyn laajan kalamerkintäaineiston käyttömahdollisuuksia käynnistymässä olevien kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmien laadinnassa....


Istutusohjeita Keski-Suomen kalavesille -julkaisu on ilmestynyt 07.08.2008
 Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusi raportti avaa Suomessa kerätyn laajan kalamerkintäaineiston käyttömahdollisuuksia käynnistymässä olevien kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmien laadinnassa....


Kalastuksenhoitomaksuvaroja jaettiin lähes 300 000 euroa Keski-Suomeen 06.05.2009
Keski-Suomen TE-keskus on jakanut kalataloudellisiin hankkeisiin ja kalastusalueille yhteensä 276 400 euroa kalastuksenhoitomaksuvaroja. Varat ovat kertyneet kalastajien maksamista valtion kalastuksenhoitomaksuista. Keski-Suomeen palautuneest...


Helteet vauhdittivat rapujen kasvua 08.07.2009
Kesäkuun lopun lämpöaalto antoi vauhtia rapujen kehittymiselle Keski-Suomessa. Rapusadosta odotellaan maakunnassa normaalia. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta Jyväskylästä arvioidaan, että v...


Kalastuksenhoitomaksuvarat jaettu 22.04.2008
Kesäkuun lopun lämpöaalto antoi vauhtia rapujen kehittymiselle Keski-Suomessa. Rapusadosta odotellaan maakunnassa normaalia. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta Jyväskylästä arvioidaan, että v...


Järviwiki avattu - äänestä maakuntajärvi 23.03.2011
Suomen ympäristökeskus on avannut uuden verkkopalvelun josta löytyy tietoa suomen järvistä . Sivustoon on liitetty Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Kala Atlaksen kalalajien levinnäisyystietoja. Wikisivustolle t...


Avustukset kalatalouden alueelliseen kehittämiseen haettavissa 28.1.2011 mennessä 13.12.2010
ELY-keskus ilmoittaa, että erityisavustukset kalatalouden edistämishankkeisiin vuodeksi 2011 ovat haettavissa. Avustuksia myönnetään kalavesien hoitoa ja vapaa-ajan kalataloutta edistäviin kehittämis-, k...


Keski-suomen kalastusaluepäivät 13.12.2011 07.12.2011
  Tiistai 13.12.2011, klo 12:00 – 16.00 Y-keskus kutsuu KALASTUSALUEPÄIVÄN OHJELMA Klo 12.00 Tilaisuuden avaus Kalatalouspäällikkö Matti Sipponen, Keski-Suomen ELY-keskus ...


Valtion kalastuksenhoitomaksusta kertyneitä varoja jaettiin 275 000 euroa Keski-Suomeen 19.04.2011
H ankkeilla parannetaan kalastusmahdollisuuksia, tehostetaan kalastuksenvalvontaa, tuetaan Keski-Suomen järvitaimen- ja rapukantoja ja aktivoidaan kansalaisia kalastamaan Keski-Suomen ELY-keskus on jakanut maakunnan kalataloudellisiin hank...


Rapukausi 2010 – luotettavat saalisennusteet tukevat raputalouden kehittämistä 16.07.2010
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) rapusaalisseurantojen mukaan täplärapukannat ovat vahvoja ja jokirapuja jäi viime kaudelta vesiin runsaasti. Juhannuksen jälkeinen hellejakso edistää rapujen kasvua ja jou...


Kalastusluvat ja kalastusrajoitusten tietämys kuntoon kesäksi 19.06.2017
Kalastajan on hyvä tietää alueensa kalastusrajoitukset. Järvi-Suomessa uhanalaiset lohikalat ovat rauhoitettuja. Kalastus kannattaa aina ja vesillä voi ottaa rennosti, kun kalastusluvat ovat kunnossa. Kalastajan tulee kuit...

Osaatko ehkäistä rapuruttoa
Evira julkaisi tietopaketin rapuruton ehkäisemiseksi.  Sivu löytyy oheisesesta uutislinkistä....

Voit lukea tämän jutun loppuun kirjautumalla sisään tunnuksillasi. Saat tunnukset käyttöösi maksuttomana lisäpalveluna lunastamalla kalastuslupasi kalapaikka.net kalastuslupakaupasta. Kaupasta saat hankittua mm. lähes kaikkien kalastajien tarvitseman valtion kalastonhoitomaksun vuodelle 2019. Voit lunastaa tunnukset erikseen myös ilman luvan tilausta tästä.