Kalastusluvat Lohimaa Äyskoski
Kalastuslupa myyjät Lohimaa Äyskoski
Lohimaa Travel Services Oy 029 193 5071 (lohitie 701 TERVO )
Ajo-ohjeet
Kosken Istukaslajeina ovat kirjolohi sekä taimen.
Luontaisia saalislajeja ovat taimen, harjus sekä siika.
Sallittuja kalastusmenetelmiä koskessa ovat heittokalastus (oma alue) sekä perhokalastus.
Palveluvarustukseen kuuluvat heittolaiturit, ravintola a-oikeuksin, välinemyymälä, kalakioski, saaliin käsittely sekä majoitus kohteen rannalla.
|
Ajankohtaista Lohimaa Äyskoski
Lohimaan kalastussäännöt 2011
Lohimaassa kalastetaan vuonna 2011 ympäri vuoden pyydystä ja päästä menetelmällä. Koski on jaettu kolmeen eri alueeseen joissa kalastetaan eri menetelmillä ja kiintiöillä. Alueella on runsaasti erilaisia majoitusvaihtoehtoja ho...
Lohimaa Äyskoski Lähistön
uutisia
Kala-asiantuntija: Suomen järvet vahvasti alipyydettyjä 31.08.2011
Suomen vesistä ei ole kala loppumassa. Itse asiassa monet järvet ovat alipyydettyjä, toteaa Kalatietokeskuksen toimitusjohtaja Hannu Mölsä. Mölsän mukaan monet kalalajit kärsivät jo liian tiheistä kan...
Naarajärven (Karttula ja Kuopio) pohjapadon rakentaminen alkaa 27.10.2010
Karttulan ja Kuopion alueilla sijaitsevan Naarajärven lainmukaisen vedenkorkeuden palauttamiseen tarvittavat toimenpiteet aloitetaan viikolla 43. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) toimesta teht&a...
Myllyuoma poikaspuroksi Viitasaaren Kymönkoskella 07.11.2008
Karttulan ja Kuopion alueilla sijaitsevan Naarajärven lainmukaisen vedenkorkeuden palauttamiseen tarvittavat toimenpiteet aloitetaan viikolla 43. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) toimesta teht&a...
Muikkukannat edelleen melko vahvoja 02.06.2009
Suomen muikkukannat ovat olleet melko vahvoja ja vakaita viime vuosina. Syksyn 2008 kutukannat olivat keskiarvoa heikompia, mutta niitä kompensoi samana vuonna syntynyt vähintään keskimääräinen vuosiluokka.
...
Kolkunjoen kunnostus tuo helpotusta Koliman virtavesiluonnolle 16.07.2010
Keski-Suomen ELY-keskuksessa on valmistunut Pihtiputaan ja Viitasaaren kuntien alueella virtaavan Kolkunjoen virtavesialueiden kunnostussuunnitelma. Se on ensimmäinen Kolimajärven sivuvesiä koskeva virtavesien kunnostushanke. Täm&...
Monivaikutteisten kosteikkojen yleissuunnittelu käynnissä Pohjois-Savossa 16.06.2009
Keski-Suomen ELY-keskuksessa on valmistunut Pihtiputaan ja Viitasaaren kuntien alueella virtaavan Kolkunjoen virtavesialueiden kunnostussuunnitelma. Se on ensimmäinen Kolimajärven sivuvesiä koskeva virtavesien kunnostushanke. Täm&...
Konneveden kalatutkimus ry:n 40-vuotisjuhlaseminaarin esitelmät 16.10.2009
Juhlaseminaari Konneveden pidettiin tutkimusasemalla 25.9.2009. Seminaarissa esitelmiä oheisista aiheista:
Esko Kuusisto: paljon on vettä virrannut...ja virtaa yhä!
Antti Kanninen: Vesienhoidon ...
Harva järvitaimen yltää kutukypsyyteen 03.11.2010
Koskien kutupesien laskennat osoittavat, että Päijänteen järvitaimen on edelleen uhanalainen. Niukat kutupaikkalöydöt tietävät sitä, että poikasia ei ole runsain määrin odotetta...
Rautalammin reitin kala-aarteet -juhalseminaari konnevedellä 25.9.2009 08.09.2009
Rautalammin reitin kala-aarteet
Konneveden Kalatutkimus ry:n 40 -vuotisjuhlaseminaari
Konneveden Kalatutkimus ry järjestää IV Konnevesi-symposion perjantaina 22.9.2009 Konneveden tutkimusas...
Pohjois-Savossa happivajausta järvissä 01.03.2011
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 1.3.2011
Kallaveden vedenpinta on Itkonniemen asteikolla NN+ 81,34 m, mikä on 13 cm alle ajankohdan pitkäaikaisen keskiarvon. Kuukauden takaiseen tilanteeseen nähden nousua on 2 cm. Ennusteen...
Villi järvitaimen katoamassa Järvi-Suomesta 18.12.2010
Jukka Syrjänen selvitti taimenen alkio- ja jokipoikasvaiheen ekologiaa pohjoisen havumetsävyöhykkeen joissa. Hän tutki myös virtavesikunnostusten vaikutuksia jokiuomiin ja niiden eliöstöön sekä kuvaili ...
Pöljän-, Kevätön- ja Pitkäjärven vedenpinnat normaalitasolla 27.08.2009
Joukko Pöljän-, Kevätön- ja Pitkäjärven ranta-asukkaita jätti Pohjois-Savon ympäristökeskukselle joukkovetoomuksen koskien järvien vedenpinnan korkeutta ja siitä aiheutuvia haittoja. Vetoomuksen ...
Rapuruton selvittämiseksi uusi keino 02.06.2010
Rapuruton määritteleminen onnistuu nyt suoraan vesinäytteestä. Pohjoismaisena tutkimusyhteistyönä kehitetty menetelmä helpottaa rapukantojen hoitoa. Rapuistutuksia voidaan tehdä jatkossa turvallisesti ilman rap...
Kalastuslaki uudistuu 19.04.2010
Suomessa on itsenäisyyden aikana tehty kaksi suurempaa remonttia kalastusta koskevaan lainsäädäntöön. Vuonna 1951 säädetty kalastuslaki korosti voimakkaasti kalakannan suojelua...
Lisätietoa kalastuslai...
Hyvä rapukausi päättymässä 29.10.2010
Lokakuun loppuun päättyvä ravustuskausi on sujunut Pohjois-Savossa hyvin. Lämpimän kesän ansiosta ravut vaihtoivat kuoren varhain ja heinäkuun lopulla alkaneen pyyntikauden alussa saatiin jo hyviä saaliita....
Tiedote: Vilkas vapaa-ajan kalastus tuo Kanta-Hämeeseen, Pirkanmaalle ja Päijät-Hämeeseen reilusti k 02.05.2007
Lokakuun loppuun päättyvä ravustuskausi on sujunut Pohjois-Savossa hyvin. Lämpimän kesän ansiosta ravut vaihtoivat kuoren varhain ja heinäkuun lopulla alkaneen pyyntikauden alussa saatiin jo hyviä saaliita....
Kalastuspäivä veti hyvin nuoria Kuopiossa 26.08.2009
Lokakuun loppuun päättyvä ravustuskausi on sujunut Pohjois-Savossa hyvin. Lämpimän kesän ansiosta ravut vaihtoivat kuoren varhain ja heinäkuun lopulla alkaneen pyyntikauden alussa saatiin jo hyviä saaliita....
Rapujen hinta valui alas 06.09.2009
"Täpläravun pyyntihinta on laskenut paikoin jopa 25 senttiin kappaleelta, kertoo Pohjois-Savon TE-keskuksen ylitarkastaja Heikki Oksman ..."...
Pohjois-Savon kalastusmatkailu on lapsenkengissä 01.06.2010
Pohjois-Savossa kalastusmatkailu on jäänyt melko vaatimattomaksi elinkeinoksi laajoista vesistöalueista huolimatta. Kalastusta tarjoavia ohjelmapalveluyrityksiä maakunnassa on vain viitisentoista ja ammattimaisia kalastusoppaita p...
Kuha hyötyy helteistä, taimen kärsii 30.07.2010
Kalastajien mukaan tänä kesänä on tullut erityisen hyvin kuhaa ja ahventa, innokkaimmat puhuvat ennätyskesästä. Sen sijaan taimenen tilanne voi heiketä entisestään.
Pohjois-Savon kalastusv...
|
|
|
| |
|
Sijainti, kartat ja ajo-ohjeet Lohimaa Äyskoski
|
|
|
Hydrologisia tietoja Lohimaa Äyskoski
Keskivirtaama 21 m3/s ()
Ylivirtaama 21 m3/s ()
Alivirtaama 60 m3/s ()
Pituus 1200 m ()
|
|
Vedenlaatutietoja Lohimaa Äyskoski(Nilakka)
Vedenväri: Ruskea humuspitoinen. Väriluku: 62 (25-310 mg Pt/l) Veden värin kehittyminen
Rehevyystaso : Lievästi rehevä. Kokonaisfosfori: 14 (5-45 µg/l) Rehevyystason kehittyminen
Happamuus : Neutraali. pH: 6,9 (5,8-7,7 µg/l)
Kalaistutukset Lohimaa Äyskoski
Vesistöön on istutettu
kuhaa,
järvitaimenta,
harjusta,
kirjolohta,
planktonsiikaa,
haukea sekä
muikkua.
|
Säännöt Lohimaa ÄyskoskiKalastusvuorokausi alkaa klo 18.00. Väkäsettömiä koukkuja käytettävä. Taimenet ja harjukset vapautettava, 1 kirjolohi / lupa saa ottaa saaliiksi. |
|
|
Sallitut kalastusmenetelmät
Heittokalastus (oma alue) sekä perhokalastus.
| Kalastajakiintiö 22 |
|
|