Luvanmyyjät
Leppävesi on heittokalastajien mieleen. Kirkastuneesta Lievestuoreenjärvestä voit tavoittaa nyt isoja taimenia.
Leppävesi on ensimmäinen suuri järvi lähdettäessä Keiteleen kanavareittiä Vaajakoskelta ylöspäin. Leppävesi on vehmas ja hyvätuottoinen kalavesi. Vedenlaatu järvessä on parantunut huomattavasti viimeisten vuosien aikana vesiensuojelutoimenpiteiden johdosta. Vaajakosken läheiset rannat ovat melko rakennettuja, mutta edempänä löytyy runsaasti vapaata rantaa kalastaa. Järvellä on pituutta lähes 20 km, pohjoisosastaan järvi jatkuu eteenpäin Vuonteensalmen kautta Laukaan Saraveteen, etelässä järvi ulottaa pitkään ja kapean Leppälahtensa aina Toivakkaan saakka, itään pistää vielä pitkänomainen Metsolahti. Rantaviivaa löytyy siis Leppävedeltä hyvin. Järven selkävedet ovat melko syviä parhaimmillaan vettä löytyy jopa yli 40 metriä. Rannat ovat lähes kauttaaltaan kalaisten kaislikkojen peittämät. Leppävedelle on ominaista myös kapeikkokohtien kaloja houkuttavat virtaukset. Järvestä on tehty hyvät merikartta, joka on hyvänä apuna kalapaikkoja haettaessa. Kartan syvyydet eivät ulotu aivan Toivakkaan saakka, Leppälahti on kuitenkin keskiosiltaan syvä ja veneellä pääsee toivakan satamaan helposti. Kanavareitti on Leppävedellä viitoitettu. Ympäri järveä on kalamiehille hyviä taukopaikkoja ja oman veneen voi laskea järveen useasta eri kohtaa. Järvelle voi saapua Päijänteeltä kanavaa myöten. Leppäveden tärkeimmät saaliskalat ovat hauki ja kuha, järvellä liikkuu myös vaeltavia järvitaimenia.
Lievestuoreenjärvi on alueen toinen suurjärvi. Järvi on ollut vuosikymmeniä jätevesikuormituksen pilaama, mutta tehtaan lopetettua toimintansa järvi on toipunut hämmästyttävän hyvää vauhtia. Tällä hetkellä järvi on yksi maakunnan kirkasvetisimpiä ja kalaisimpia järviä! Hyvän muikkukannan ansiosta järveen istutetut järvitaimenet ovat viihtyneet järvessä hyvin ja iskevät hanakasti uistelijoiden vieheisiin. Myös haukikanta järvessä on hyvä. Järvi on vähäsaarinen ja erittäin syvä, syvyyskäyrät löytyvät peruskartasta. Oman veneen saa laskettua Lievestuoreen satamasta. Rakennettuja taukopaikkoja ei järvellä ole, järvellä on kuitenkin runsaasti rakentamattomia erämaisia rantoja kalastajien taukopaikoiksi.
Leppäveden kalastusalueelle on mahdollista lunastaa myös virtalupa alueen kalaisissa virtapaikoissa. Virtalupa-alueeseen kuuluu välillä Vuonteensalmi - Kuhnamo Torronselkä, Saraavesi (osittain), suurhauista tunnettu Vatia sekä Kuhnamo (osittain). Luvalla voi kalastaa myös Vaajavirran yläpuolella olevassa Ylisenkosken virta-alueella sekä Kirkasvetisessä ja syvässä Peurunkajärven eteläosassa. Virtaluvalla on sallittu kalastaa vain kolmella vavalla / venekunta. Virtalupa-alueiden rajat on merkitty maastoon.
|
xxxx
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||








