Luvanmyyjät
Kivijärvi on erinomainen taimen- ja kuhavesi.
Kivijärvi on yksi pohjoisen Keski-Suomen suurjärvistä. Pituutta järvelle kertyy lähes 50 km ja leveyttäkin parhaassa tapauksessa 9 km. Uisteltavaa selkää ja heiteltävää rantaa riittää siis riittävästi. Nimensä järvi on saanut ilmeisesti siitä, että rannat ovat paikoitellen todella kivikkoisia.
Nimestään huolimatta Kivijärvi ei ole erityisen kivinen järvi rantoja lukuun ottamatta. Selkävedet ovat yleensä avonaisia ja syviä, karikkoalueita on harvassa. Navigointia ja ottipaikkojen löytämistä helpottaa vastavalmistunut syvyyskartta. Kivijärvelle on lisäksi viitoitettu venereittejä hauskoilla 'minireimareilla', joita seuraamalla potkurien pitäisi säästyä pahemmilta kolhuilta. Kaikuluotain helpottaa tietysti uistelijan elämään Kivijärvelläkin.
Pohjois-Kivijärvi on selvästi rehevämpi ja tummavetisempi kuin eteläinen Kivijärvi. Pohjoisosa onkin erinomainen hauki- ja kuhavesi. Kuhakantojen voimakkuudesta antaakin hyvän kuvan vuosittain Kinnulan kuhauistelusta saataat hyvät kuhasaaliit. Eteläisen Kivijärven kirkkaammat ja syvemmät selkävedet ovat hyvän taimenveden maineessa, haukia joutuu etsimään ruohikkoisista lahdekkeista. Kivijärvellä järjestetään vuosittain useita uistelukilpailuja.
Kivijärvellä kalastajaa hemmotellaan hyvillä satamilla ja taukopaikoilla. Oman veneen saa laskettua veteen useasta eri kohtaa ja eripuolille Kivijärveä on rakennettu huollettuja tulipaikkoja kauniille paikoille. Esimerkkinä upeasta taukopaikasta on hiekkarantainen Lintusaari, uistelijoiden suosiman Lintuselän ulapalla. Järven rannoilla sijaitsee Kinnulan, Kivijärven ja Kannonkosken kirkonkylät palveluineen.
|
Ajankohtaista
Muutoksia Kivijärven viehelupiin. Nyt myös venekuntakohtainen lupamuoto. ...
xxxx
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||










