Luvanmyyjät
Pääjärvi purkaa veteensä lyhyenä Kouheroistenkoskena Hepolampeen.
Kouheroistenkoski on ensimmäinen koski Saarijärven koskireitillä. Koski laskee vetensä Pääjärvestä pieneen Hepolampeen ja jatkaa matkaansa eteenpäin Heijoistenkoskina.
Kouheroistenkoski alkaa maantiesillan kohdalta lyhyehkönä voimakkaampana kuohuna rauhoittuen nivamaiseksi virraksi. Nivan lopussa on leveä lahdekemainen suvanto, joka kuristuu vielä kerran lyhyeksi nivaksi ennen Hepolampea. Koskiosuus on rännimäinen ja keskeltä syvä. Vesi koskessa on reitille tyypillisen ruskeaa, mikä kannattaa huomioida esim. viehevalinnoissa. Koskikohteen rannat ovat osittain rakennetuja, kalamiesten on vältettävä turhaan häiritsemästä asukkaita.
Kouheroistenkosken tavotelluin kala on järvitaimen, jota istutetaan koskeen pyyntikokoisena. Kouheroisenkoskeen pääsee siirtymään kaloja myös alapuolisista Heijoistenkoskista ja Karajoesta. Kouheroistenkoskeen on kotiutettu koko -90-luku harjusta pienpoikasistutuksin.
Rakennettuja taukopaikkoja koskelta ei löydy. Kalamiehillä on kuitenkin käytettävissään Kouheroistenkoskilla läheisen lomakylän palvelut.
|
Ajankohtaista
Kouheroistenkoskelle edullinen vuosilupa saatavissa ...
..
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||








