Kalastusluvat
Kausi:1.1. -10.9. ja 16.11. -31.12 
Luparyhmä: Kaikki
HintaKestoSaaliskiintiö
8 €24 tuntia3 lohikalaa

Lisäksi 18-64-vuotiaat tarvitsevat voimassaolevan valtion kalastuksenhoitomaksun

Luvanmyyjät
Kymönkosken Ruokapuoti Ky Puhelin , 

Kyrönpuro virtaa Kärnänkosken vierellä.

Kyrönpuro laskee Kolimasta Kärnänkosken rinnakkaisuomana Kärnänjärveen. Kyrönpuro on kuitenkin huomattavasti pienimuotoisempi kohde. Puro polveilee pääasiassa asumattomassa metsämaastossa, pienet kosket ja suvannot vuorottelevat matkalla. Kyrönpuron puolessavälissä maantiesillan kohdalla on hieman asutusta.

Kyrönpuron rannat ovat luonnontilaiset ja paikoin vaikeuttavat kalastusta. Vedenlaadultaan puro on erinomaista.

Saaliskalana Kyrönpurolla on taimen, jota istutetaan puroon. Kyrönpuroon pääsee nousemaan Kärnän koskireitiltä myös todella suuria kaloja, tarinat kertovat jopa kolmekiloisista kaloista. Kyrönpurossa on runsaasti myös pienempiä taimenia.

Kyrönpurolla ei ole kalastajia varten rakennettu tulipaikkoja tai muuta palvelua, tälläistä hakiessaan kalastaja joutuu turvautumaan läheisen Kärnänkosken palveluihin.

Kyrönpuro soveltuu erinomaisesti kalastukseen kevyillä välineillä. Perhokalastus 4 - 6 luokan välineillä on purolla nautinnollista. Virvelipuolella ul-välineet ovat elementissään Kyrönpurolla. Ajankohtaista
Keski-Suomen kalastusluvat nyt netistä
Keski-Suomen kohteet ovat hyvin edustettuna uudessa kalastuslupien verkkokaupassa. Kohteita lisätään myyntii jätkuvasti. Voit ostaa luvat nyt kätevästi ja edullisesti
Keski-Suomen kalastusmatkailusivut  07.06.2005

..

Alueen vesitilanne
 Virtaama: Kellankoski Huopanakoski 

Sijainti ja kartat
Viitasaari.  Keski-Suomi
Pohjois-Keiteleen kalastusalue
Alueelliset kalastussivut (kalapaikat kalastuskunnat kalastuskilpailut) Viitasaari kalastus  Keski-Suomi kalastus
SijaintikarttaKeski-Suomi Sijainti- ja satelliittikartta Peruskartta ja Ilmakuva
Etäisyydet + ajo-ohjeet

Säätila

Sääennusteet: Viitasaari Iisalmi  Sadetutka ja -ennuste  Sade- ja pilvitutka 
Ukkostutkat: Kuopio  Jyväskylä 

Säännöt
Pyynti salittu viehe- ja perhovälinein.
Ajo-ohje
Viitasaarelta 4-tietä pohjoiseen 8 km, oikealle Kuopiontietä 9,6 km tie ylittää ensin Kärnänkosken jatketaan 500 m tie ylittää Kyrönpuron
Sallitut kalastusmenetelmät:
Heittokalastus sekä perhokalastus (suositeltava menetelmä).

Varusteet ja palvelut
kärnänkosken palvelut n. 1 km.
Saalislajit
Istutettu: taimen.  
Luontainen: taimen.  
Hydrologia
Pituus  1250 m 
Leveys  5 m  (-10)
Vedenlaatutietoja
Vedenväri: Ruskea humuspitoinen 
Happamuus: Normaali 
Rehevyystaso: Karu 
Vedenlaatuluokitus: Erinomainen 
Kohteeseen erikoistuneet kalastusoppaat