Luvanmyyjät
Saarikeskus tarjoaa city-pilkintää aivan nelostien varressa.
Saarikeskuksen pilkkikohde avattiin talvella 1997 / 1998. Kohde on muodostettu aitaamalla verkolla Keiteleen Haapasalmessa kahden sillan välinen alue. Saarikeskus sijoittuu aivan Viitasaaren keskustaan, kohteeseen on näköyhteys vierestä kulkevalta nelostieltä. Kohteen valtteina ovatkin Viitasaaren keskustan hyvät palvelut ja runsaiden istutusten takaama saalisvarmuus.
Kohde on avoinna ainoastaan talvella; kohde avataan salmen jäädyttyä ja viimeiset kalat ongitaan jo rantojen sulettua. Luvat alueelle voi lunastaa kohteen vieressä sijaitsevasta kalastusvälineliikkeestä, josta voi myös hankkia paikalliset ottipelit.
Saarikeskukuksen lohipilkintäkohteeseen istutetaan pinta-alaansa nähden runsaasti kirjolohta. Suurimmat eväniekat ovat olleet jopa neljän kilon painoisia -aivan ahvensiimoilla ei alueelle siis kannata rynnätä. Alueelta saadaan myös siikoja, jotka ovat epäonnekseen jääneet aidatulle alueelle.
Salmessa tapahtuvan läpivirtauksen ansiosta vedenlaatu kohteessa pysyy hyvänä läpi talven. Kohteesta löytyy myös vettä parhaimmillaan yli kuusi metriä.
|
Ajankohtaista
Saarikeskuksella uusi vetäjä ...
..
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||







