Luvanmyyjät
Keski-Suomen suurimmalla virralla voi veneuistelun lisäksi harrastaa myös perhokalastusta omalla perhokalastusalueella.
Aivan Jyväskylän kupeella sijaitseva Vaajavirta kokoaa Rautalammin, Viitasaaren ja Saarijärven reittien vedet Päijänteeseen mahtavana virtana. Noin viiden kilometrin matkalla on ollut alun perin kolme isoa koskea: Yläkoski, Haapakoski ja Vaajakoski. Alin Vaajakoski padottiin vuosisadan alussa teollisuuden ja sähköntuotannon tarpeisiin, jolloin koskien kuohut tasoittuivat virraksi. Viimeisin muutos oli 1990-luvun alussa tehty Keitele-Päijänne kanavan rakentaminen, jolloin Vaajakoskelle rakennettiin sulku ja väyliä ruopattiin laivaliikenteelle sopivaksi. Kohde on kuitenkin "kesytettynäkin" mainio kalastuskohde.
Vaajavirtaa pidetään yleisesti Keski-Suomen parhaana Suurtaimenpaikkana. Päijänteessä syönnösvaelluksellaan olleet järvitaimenet "kasaantuvat" Vaajavirran alueelle etsiessään pääsyä yläpuolisille kutualueille. Ennen kalaportaiden löytymistä ehtivät kalamiehet esitellä hyvin vieheitään nousukaloille. Alueelta on saatu uistelemalla lukuisia yli viisikiloisia taimenia. Päijänteen runsaiden istutusten ansiosta pienempiä taimenia saadaan myös erittäin hyvin. Harjuskannat ovat vaajanvirrassa vahvassa nousussa noin kymmenen vuoden määrätietoisen istutustoiminnan ansiosta. Alueella on hyvät mahdollisuudet saada 700 - 800 g:n harjusta.
Noin viiden kilometrin mittainen lupa-alue alkaa Leppävedeltä alkavasta Yläkosken virta-alueesta. Alue on parhaiten kalastettavissa veneestä uistelemalla. Veneestä on hyvä myös kalastaa heittämällä rantavyöhykkeet, joiden kivien huopeissa kalat usein lymyilevät. Esim. harjuksen kalastus perholla veneestä on ollut usein tuottoisaa. Virta-alueen keskellä on yleensä yli kymmenen metriä syvää. Vaajavirran suosituin kalastuspaikka on Vaajakoski. Uuden voimalan (itäpuolinen väylä) yläpuolella on perhokalastajille varattu oma rannaltakalastusalue. Alueella on hyvin takaheittotilaa ja se soveltuukin hyvin perhokalastuksen harjoittelupaikaksi. Kahlausharjoitukset on syytä kuitenkin jättää suosiolla muihin paikkoihin, mikäli ei halua harjoitella uimista alapuolisen voimalan turbiinin imussa. Uuden voimalan alapuolella on virta-alue rauhoitettu noin sadan metrin alueelta. Rauhoitusalueen jälkeen heti maantiesillan alapuolelta Paloniemen kärjessä on suosituin Vaajavirran rannaltakalastuspaikka. Paloniemen kärjessä virtaus on voimakasta, joten vieheet on painoitettava mikäli aikoo saada vieheensä pohjan tuntumaan. Virran pohja on näennäisesti tasaisen näköistä, mutta sieltä löytyy kuitenkin kivien huopeita ja monttuja, joissa kalat lepäilevät. Paloniemen kärjessä on myös useita laitureita joita voi käyttää rannantakalastukseen.
Vaajanvirralla veneuistelu on suosittua. Suosituin uistelualue alkaa Paloniemen kärjestä ja jatkuu Sallinsaaren tasolle. Parhaat saaliit saadaan uistelemalla syksyllä taimenen syysrauhoituksen jälkeen. Vaajavirta pysyy sulana myös talvella ja virralla näkee kalastajia varsinkin lauhalla ilmalla myös keskellä talvea. Parhaat ottipaikat ja uistelutekniikan oppii seuraamalla paikallisten "tekijämiesten" edesottamuksia sekä kyselemällä. Ottipaikat muuttuvat vesitilanteen mukaan: esim. tulva-aikoina vanhan voimalan (länsiväylä) tulvajuoksutukset houkuttelevat kaloja nousemaan länsiväylää pitkin normaalin itäväylän sijasta. Normaalien uistimien lisäksi Vaajavirralla on luvallista kalastaa täkyraksilla. Virrasta keväällä lipottua kuoretta pidetään parhaana täkynä.
Vaajavirralla kalastetaan hyvien palvelujen äärellä. Idyllisessä Naissaaren puutalomiljöössä voi nauttia kesäisin kahvilan antimista. Paloniemessä on lisäksi kalastajia varten tehty tulipaikka katoksineen. Vaajakosken palvelut ovat vain muutaman sadan metrin päässä. Veneilijät voivat ankkuroitua Paloniemessä olevaan vieraslaituriin. Oman veneen saa laskettua Vaajavirtaan kolmesta eri kohdasta ja voimalapadot voi ohittaa kätevästi Vaajakosken sulkua käyttäen.
|
Ajankohtaista
Vaajavirran kalastusjärjestelyt 2007
xxxx
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||







