Maatilamme rakennukset muodostavat suljetun pihapiirin, joka on ollut perinteistä rakennustapaa. Hirsirakennukset ovat punamullan värisiä. Kuulumme Unescon maailmanperintöluettelon suojelualueeseen, joten rakennusten ulkoasujen remontointiin pyydetään aina Museoviraston lausunto.
Vuodesta 1995 maatilaa on hoitanut isän, pojan ja tyttären muodostama kiinteistöyhtymä, joka harjoittaa maanviljelystä, metsätaloutta ja maatilamatkailua. Lypsylehmät muuttivat pois 1990-luvun puolivälissä, hiehovasikat marraskuussa 2004. Pihapiirin viidestä aikuisesta kaksi käy palkkatyössä Jyväskylässä.
Maatilamatkailu on alkanut vuonna 2000 yhden mökin vuokrauksella. Toiminta on laajentunut kahden muun mökin vuokraukseen ja aittamajoitukseen. Vuodepaikkoja on 24, joista kahdeksan ympärivuotista. Kesäkaudella 2004 on aloitettu vieraiden kahvittaminen vuonna 1886 rakennetussa aitassa tilauksesta ja kesäsunnuntaisin. Talon emännät huolehtivat mökkien viihtyisyydestä, ottavat vieraat vastaan, miehiltä taas hoituu polttopuidet teot, ruohon leikkaukset, lumityöt ja muut tekniset työt.