Suurenna  Suurenna  Suurenna  Suurenna  Suurenna 
Kalastusluvat
Kausi:Kesäkausi 
Luparyhmä: Kaikki
HintaKestoSaaliskiintiö
25 €24 tuntia3 lohikalaa
Arkipäivänä 25 €, viikonloppuna 30€. Lupa alkaa klo 12.00, alle 12-vuotiaat huoltajan mukana.
30 €24 tuntia3 lohikalaa
Perjantai-Lauantai

Lisäksi 18-64-vuotiaat tarvitsevat voimassaolevan valtion kalastuksenhoitomaksun

Luvanmyyjät
Korhonen Ari Puhelin 040-5489371, 040-5489372, 

Vapaana kuohuvalla Keskisenkoskella on mahdollista tavoittaa suurtaimenia.

Keskisenkoski on Korholankoskien keskimmäinen koski; Yläinen ja Hannulankoski ovat vuokrattu yksityisille kalastusseuroille. Keskisenkoski on harvoja Rautalammin reitin yleisessä kalastuskäytössä olevista koskista.

Keskisenkoski on suurvirta Keski-Suomen mittakaavassa; vettä liikkuu sekunnissa noin kolme kertaa enemmän kuin esim. Huopanalla. Koskessa riittää leveyttä niin kahlata, kuin soutaakin. Keskisenkosken kalastusaluetta on jatkettu huomattavasti alavirtaan vuonna -98.

Keskisen tavoitelluin saalis on Rautalammin reitin kantaa oleva taimen. Taimenkanta tekee laajoja syönnösvaelluksia aina Päijänteellä saakka. Koskeen istutetaan myös runsaati pyyntikokoista taimenta. Taimenen luontaista lisääntymistä on tuettu mm. emokalaistutuksin ja verkkopyyntirajoituksin kalastusalueella. Kosken saaliskaloihin kuuluu myös luontaista kantaa oleva kookas harjus, jonka määrä on ollut viime vuosina kasvussa.

Kosken partaalla on kalastajia varten rakennettu huollettu kota, laavu ja tulipaikka. Soutuveneitä voi vuokrata luvanmyyntipisteestä.

Ajankohtaista
Keski-Suomen kalastusluvat nyt netistä
Keski-Suomen kohteet ovat hyvin edustettuna uudessa kalastuslupien verkkokaupassa. Kohteita lisätään myyntii jätkuvasti. Voit ostaa luvat nyt kätevästi ja edullisesti
Keski-Suomen kalastusmatkailusivut  07.06.2005

Ajankohtaista
Keskisenkosken ajankohtaisia tietoja
...

..

Alueen vesitilanne
 Virtaama: Siikakoski Simunankoski 

Sijainti ja kartat
Hankasalmi ja Konnevesi.  Keski-Suomi
Konneveden- Kuusveden kalastusalue
Alueelliset kalastussivut (kalapaikat kalastuskunnat kalastuskilpailut) Hankasalmi kalastus Konnevesi kalastus  Keski-Suomi kalastus
SijaintikarttaKeski-Suomi Sijainti- ja satelliittikartta Peruskartta ja Ilmakuva
Etäisyydet + ajo-ohjeet

Säätila

Sääennusteet: Jyväskylä  Jyväskylä  Sadetutka ja -ennuste  Sade- ja pilvitutka 
Ukkostutkat: Saarijärvi  Kuopio 

Säännöt
1.4.-31.4. kalastus sallittu ainoastaan välivirrassa (ei koskialueita). Vain eväleikattuja taimenia saa ottaa saaliiksi. Kahlauskielto toukokuussa niska-alueella.
Ajo-ohje
641-tietä hankasalmelta 23 km luoteeseen opastus kärkkäälän kylältä
Sallitut kalastusmenetelmät:
Perhokalastus, uistelu sekä heittokalastus.

Varusteet ja palvelut
Wc (puucee), laavu, kota (savustus mahdollisuus), venevuokraus (vuokraus luvanmyyntipaikasta, 10€/vene), kalaopas (petri korhonen 040-5368830), kahvila (kahvi-aitta korholantilalla), tuulentupa, korholantila, kankaantila, ranta-keurula, kauppa (kärkkäälän kauppa) sekä savustusmahdollisuus.
Saalislajit
Istutettu: ahven, siika sekä taimen (2-3 viikon välein, pyyntikokoisten kalojen istutukset).  
Luontainen: ahven, harjus, hauki, siika sekä taimen.  
Hydrologia
Pituus  1200 m 
Leveys  25 m  (kosket suvannot n. 50 m)
Keskivirtaama  60 m3/s 
Ylivirtaama  94 m3/s 
Alivirtaama  36 m3/s 
Vedenlaatutietoja
Vedenväri: Lievä humusleima 
Happamuus: Normaali 
Rehevyystaso: Karu 
Vedenlaatuluokitus: Erinomainen 
Kohteeseen erikoistuneet kalastusoppaat
Erä`s Pete / Petri Korhonen
Keski-Suomen Kalastusoppaat